Tässä sitä ollaan, kp1 ja perjantai 13.päivä. Helvetin hyvä päivä todeta ittelleen, että kroppa on niin perseestä, että et onnistu raskautumaan ilman koeputkia. Eikä se silläkään tavalla ole varmaa! Sehän me kaikki hoidoissa olevat tiedetään, että osa meistä yrityksistä huolimatta jää lapsettomiksi.
Ajatus tuosta lapsettomaksi kokonaan jäämisestä aiheuttaa ihan valtavia ahdistuskohtauksia. En tiiä miten päin olisin ja miten ihmeessä siitä voi ikinä selvitä, kun tuntuu ettei nytkään pysty menemään eteenpäin toisinaan. Jotenkin tuntuu siltä, että mitä pitemmälle hoidoissa edetään sitä huonommat mahdollisuudet on näissä onnistua. Sitä vähemmän myös uskon hoitoihin.
Olen ihan varma, että minusta ei ikinä tule äitiä. Mies taas uskoo kovasti, että tulee, mutta se ottaa nyt oman aikansa vielä. Olen ihan hirveä ihminen, aiheutan toiselle pahaa mieltä omalla negatiivisuudellani.
Tänään on yleinen paha olo vaivannut koko päivän ajan. Autolla ajaessa pieninkin koskettava laulunsäe sai minut kyynelehtimään niin, että hyvä kun näin eteeni ajaessa. Kyllä vain, siirtyminen ivf-hoitoihin on mulle tosi iso pala purtavaksi.
Niin se oli mullekin. Sitä pelkää kaikkea mitä siihen hoitoihin liittyy, neuloja, hormooneja, pettymyksiä. Siis ihan kaikkea. Ainoa mikä antaa voimaa, on se että siinä on melko paljon parempi mahdollisuus onnistua kuin insseissä.
VastaaPoistaSaman paskan läpikäyneenä halusin tulla sanomaan, että mun omat kokemukset ivf:stä oli ihan positiivisia, siis ottaen huomioon, että kauhistelin ja pelkäsin ihan kaikkea siinä. Punktioon sai kunnon mömmöt, ettei tuntunu missään ja jälkikipuilu oli ihan siedettävää, kun vain joi kunnolla vettä.
Siihen tietoon, mitä siitä hoidosta sitten selvisi.. no.. sitä tässä sulatellaan vieläkin.. Ja varmaan vielä aika kauan. Mutta suurimmalla osalla se ihan oikeasti toimii.
Voimia! ja nautinnollisia kesäpäiviä kaikesta huolimatta.
Kiitti kannustuksesta.
PoistaMinä oon niin tollo et olen jo käynyt mielessäni läpi ne ikävimmät jutut mitä ivf:n kautta voi selvitä ja tottakai multa löytyy ne kamalimmat. Toki se on sellasta itsesuojelua ja varautumista pahimpaan.
Kaikkea mahdollista pelkään, kumpa osaisin ottaa rennommin.
Ei mullakaan huonoja kokemuksia ivf:stä ole, vaikkei niistä mitään iloa ole meille tullut enkä tiedä miten nyt jatketaan. Ja kuten peikko tossa sanoi, kyllähän ne oikeesti suurimmalla osalla onnistuu...
VastaaPoistaTsemppiä!
Kiitän tsempeistä.
PoistaSama tilanne täällä. Paljon on tullut pureksittua pienen ajan sisällä. Tien raivaus leikkaukseen -> endo -> leikkauksen jälkeen toteaminen, ettei se leikkaus nyt niin auttanutkaan. Pelko lähestyvästä IVF-suunnittelukäynnistä alkoi kasvaa. Tänään puhuin lääkärin kanssa ja aloitan pillerit Ja IVF:ään asti. Nyt se on varmaa, meillä ei enää ole edes mahkuja luomusti. Vaikka luomuun en ole aikoihin enää uskonut.
VastaaPoistaVoimia <3 Kuljetaan käsi kädessä se IVF <3
Kuljetaan vaan rinta rinnan käsi kädessä. <3 Ei tässä onneksi ihan yksin ole.
PoistaItse en myöskään usko luomuraskauteen. Kohdunulkoinen tais olla ihan täyspotti mun voitoissa. Toivottavasti me saadaan apua tuosta ivf:stä kumpainenkin.
Meillä saatiin eilen ihan tappelu aikaan juuri tuosta, että mä suhtaudun (juuri tällä hetkellä) melko negatiivisesti meidän mahdollisuuksiin tulla vanhemmiksi, kun taas mies on positiivisista positiivisin.
VastaaPoistaOn ihanaa, kun toinen jaksaa uskoa, mutta samaan aikaan toivoisi tukea siihen, että kokee tarpeelliseksi miettiä senkin vaihtoehdon, että jos meidän lopullinen kohtalomme onkin lapsettomuus.
Voimia kaiken keskelle <3
Meillä oli pientä riitaa samasta aiheesta. Oikeastaan minä kiukuttelin sitä, kun hän on niin positiivinen, että ärsyttää välillä. Mies ei suostu ajattelemaan edes sitä vaihtoehtoa, että jäätäisiin kokonaan lapsettomiksi. Nyt saatiin puhuttua asia siltä osin selväksi, että alkaa myös sitä miettimään.
PoistaOn se voimavara kyllä, että toinen jaksaa uskoa. Se on vienyt minua ainakin eteenpäin.