Keskiviikkoa

Aamulla labraan jonottaessa hoitsut kävelivät ees ja taas ja yhdellä hoitajista näkyi selvästi ja somasti vauvamaha. Aloin toivomaan, että en vain joutuisi hänen piikitettäväksi. Kuinkas muutenkaan ni tottakai oven avatessa siellä hymyili ja tervehti iloinen raskaana oleva nainen. Tekohymy kasvoilla annoin ottaa verikokeet. Onneksi sama henkilö ei tullut ottamaan sydänfilmiä.

Tänään näin myös kuvan tästä neljännestä yllättävästä tätitettävästä. Hän on ihana jo siinä kuvassakin. Toivottavasti pian saisin tavata hänet ihan livenäkin. Ainakin tahtoisin. Melkein arvasin, että näin kävisi. Kyllä silti olen vielä hiukan loukkaantunut, mutta eihän se tämän lapsen syy lainkaan ole.

Jospa yrittäisin...

En oikein saa mitään kirjotettua, vaikka kyllä mietin asioita ja pohdin niin tekstiksi asti en niitä ajatuksia saa laitettua. En ainakaan kovin järkevästi. Monta aloitusta olen poistanut.

Ennen ens viikon poliaikaa on edessä useampi tutkimus. Munuaisten toimintaa tutkitaan, sydänfilmi otetaan ja verenpaineen seurantalaitekin asennetaan vuorokaudeksi. Näistä asioista olen menossa sisätautilääkärin vastaanotolle helmikuun lopulla. Nyt sain vasta ajat näihin, olen jo aiemmin pyytänyt. Hyvin nopeasti järjestyi onneksi.

Myös jo lapsena diagnosoitu verenhyytymishäiriö on nyt tutkinnan alla. Minulta on viimeksi yläasteiässä tarkistettu sen tila ja eri paikkakunnalla. Emme saaneet nykyiselle paikkakunnalle mitään kunnollisia tietoja näistä tuloksista. Mitään ongelmia ei ole sairauden suhteen ollut, mutta mahdollista raskautta ajatellen asia pitää selvittää.

Olen "positiivinen" itseni ja pelkään näistä jotain ikävää löytyvän.

Mies on ihana ja hänellä toivo selvästikin elää enemmän kuin minulla. Kävimme kirpparilla ja ihailin siellä vanhaa punaista puista kelkkaa. Hän sanoi, että tekee itse sellaisen jotta saan lasta vetää siinä pitkin pihaa. Ehkä voisi yrittää päästä pessimistisestä asenteestaan hiukan eroon, mutta vuodet ovat muokanneet minusta tällaisen naisen. Nainen, joka pelkää pahinta. Sellainen olen.

Toisen positiivinen asenne kuiten auttaa asiaa. Mitä tästä tulisikaan ilman ihanan mieheni tukea ja turvaa.

Neljän lapsen täti!

Reilu viikko taaksepäin kuulin yllättäin, että olenkin neljän lapsen täti enkä kolmen niinkuin luulin. Olen nyt mutustellut asiaa mielessäni ja purkanut kiukkua siitä miks se kerrottiin juuri nyt, eikä jo aiemmin. Tähän sisareeni jolla tämä lapsi yllättäin on olemassa en ole pystynyt olemaan yhteydessä. Eikä hänkään ole mitään yhteyttä ottanut ja tietää minun nyt tietävän.

Yksi sisaristani asuu sattumoisin samalla paikkakunnalla kuin minä ja hänelle olen kyläillessä joulukuun alussa kertonut, että olemme nyt päättäneet mennä lapsettomuustutkimuksiin/hoitoihin ennen kuin on myöhäistä iänki suhteen, pyysin myös ettei hän puhuisi asiasta kellekään. Hän kutsui kaffelle tammikuun alussa tarkoituksenaan kertoa tästä olemassa olevasta lapsesta, joka on jo yli vuoden ikäinen!! Ei hän saanut kerrottua. Hiukan ihmettelin ku olin näkevinäni jossain vaiheessa niinkuin hän olisi pyyhkinyt kyyneleitä. Sitten ajattelin, että hän avautuu jos on oikeasti jokin hätänä. Luulin siis tapaamisen olevan vain ihan normii kaffeseuraa ja juttelua sisarusten kesken.

Sitten yhtenä iltana puhelin soi ja äitini soittaa. Kertoo tämän asian ja myös sen, että minut oli kutsuttu sinne silloin tätä tietoa kuulemaan. Menin ihan tolaltani ja kysyin jotta ihan oikeastiko vain tätä tietoa varten oli pyydetty käymään.... Aloin itkemään. En ollut äidilleni kertonut meidän hoitosuunnitelmista ja ainakin hän väitti ettei tiennyt niistä. En tiedä mikä on totta ja mikä ei. Ei sillä kuitenkaan ole niin väliä. Ei kukaan muukaan ole tiennyt asiasta ennen tätä kuulemma, mutta en tiedä.

Miksi asia kerrottiin juuri nyt? Miksi en ole saanut olla täti lapselle jo aiemmin? En tunne koko lasta lainkaan vielä ja silti tiedän, että tässä jossain lähellä on pieni jolle oisin voinut saada olla läheinen. Ehkä syy on siinä että nämä vanhemmat eivät ole yhdessä, eivätkä seurustele. Tämä lapsi on "vahinko", ei suunniteltu ainakaan sisareni osalta. Nytkö pitäisi alkaa olemaan täti?

Ystävälleni uskalsin sanoa totuuden ja uskallan sen täälläkin kirjoittaa. En tunne iloa tästä tätitettävästä. Ehkä joskus voin tuntea, mutta miten saada välit toimimaan sisareni kanssa jatkossa. Tällä hetkellä en häntä tahdo tavata. Olen loukkaantunut.

Tiistain mietteitä

Labran jälkeen jäin kaupungille kiertelemään. Vauvamasuja tuli vastaaan joka kulman takana, ainaki tuntui siltä. Onkohan minulla ikinä semmoista pyöreää söpöä, jota voin silittää hellästi. Prkl minuu ärsytti näiden raskaana olevien onnelliset kasvot. Olen kateellinen ja katkera. En tykkää yhtään tästä minästä.

Tyhmänä menin myös jälleen kerran vauvanvaateosastolle katsomaan pieniä suloisia vaatteita. Ostin kyllä 2 paitaa itselle etten mennyt kauppaan noiden suloisuuksien tähden. Ei kait siinä mitään, päivähän oli jo pilalla. Kotiinpäin ajellessa teki pahaa, mutta kyyneleitä ei tullut. Lähinnä vain ahdistava olo jäi päälle. Tulkaa kyyneleet, ne yleensä puhdistaa.

Mistä löytyy hana saada kyyneleet tulemaan. Niinku tänään virtsanäytettä antaessa sain kauan tikistää hana päällä näytteen saamiseksi. ;) Mautonta juu, mutta ei aina voi olla nii tosikko.

Viikonloppu pakettiin

Olen nyt tavaillut tuota epikiriisiä muutaman päivän ja ehkä jotain ymmärtänyt oikein, jotain ehkä väärin. Harmittaa, kun lääkäri on noin hiljainen eikä voi vastaanotolla edes hiukan valottaa asioita.

Diagnoosi oli tuo tavallinen N97.9

Kohdunlimakalvon paksuus oli 5mm(oletan et tätä tarkotti). Kp 31 oli tuolloin. Kuukautiset alkoivat eilen. Todella niukat ja en ole yhtään kipeä ja kumpikaan näistä ei ole tavanomaista. Pääsen kuiten käymään labroissa tiistaina ja helmikuussa menemme kuulemaan vastaukset ja tehdään jatkosuunnitelma. Se seisoo tuossa lapussakin et sillo kuulen :)  Toivottavasti se käynti ois hiukan miellyttävämpi kuin ensimmäinen.

Viikonloppu oli mukava miehen kanssa yhdessä, vaikka pohdimmekin näitä asioita. Toki otimme myös rennosti, katsoimme pari leffaa ja laitoimme hyvää ruokaa. Yksi romahdus tuli, kun mietittiin tuota lääkärin lupaa saada jutella sairaanhoitajan kanssa. Siinä vaiheessa sanoin jo kerran et perutaan koko aika en halua tuonkaltaista syynäystä osakseni. Ajatus kuiten vilahti nopeasti pois mielestä. Aion kysyä syytä tarkemmin seuraavalla tapaamisella, silloin on mieskin tukena mukana.

Malttia tämä vaatii. Odotusta odotuksen jälkeen. Hyvähän se on, että asioista otetaan selvää. Tahti vaan tuntuu olevan itselle liian hidas.

Se koitti arki jo tänne, vaikka sunnuntaissa vielä mennäänkin. Jäin yksin kotiin. Tällä hetkellä kaipaan lasta/lapsia erityisen paljon, tämä on se hetki ku kyyneleet valuu simmuista joka viikko. Haaveilla saa.  Sitä ei kukaan voi kieltää, onneksi.

Postia ja suomennettavaa

Tänää napsahti postilaatikkoon kirje polikäynnistä. Semmonen jossa on tekstistä suurin osa ei ymmärrettävää näin maallikolle. Armoton googlettaminen käyntiin siis.

Paha olo

Aamulla oli eka polikäynti. Menin illalla ajoissa nukkumaan, mutta ei uni tullut oikein ja sainkin vain n.5 tunnin unoset. Ekana aamulla nappasin thyroxin pillerit alas ja puin vaatteet päälle ja menin kolaamaan pihan puhtaaksi. Raikkaassa ilmassa piristyinkin mukavasti. Tähän se mukavuus tältä päivältä loppui.

Tämä lääkäri ei todellakaan ollut mikään ihmisläheinen tai empaattinen jollaista tämmönen herkkä asia vaatii. En saanut mitään tietoja labroista joita oli jo otettu. Hän ei myöskään sanonut yhtään mitään mitä näki, vaikka ultrasi tosi pitkän ajan. Itse olin niin hermostunut etten tajunnut kysyä, olisin odottanut että huomiois tämän ja kertoisi asioista. Spermat on ok, sen muisti kertoa. Heillä oli kova kiire saada mut huoneesta pois. Yritin myös aloittaa juttelua, mutta lääkäri ohitti sen sanomalla "palataan tähän myöhemmin". Vaan jäin ilman vastauksia.

Ihmetystä herättää, että tämä lääkäri haluaa luvan keskustella (psykiatrinen)sairaanhoitajan kanssa, jonka luona käyn keskustelemassa. Soitin tälle hoitajalle ja hän oli ihan ihmeissään et ei tää voi olla näin, aikoi ottaa asiasta selvää. Ei ollut uransa aikana ikinä törmännyt tällaiseen. Ylireagoinko vai onko tämä ihan normaalikäytäntö? Olenhan itse pitänyt jo huolen, että jatkossa saan keskusteluapua tiiviimmin, kerroinkin tämän. En sitä lupaa anna jollei ole normii.

Tässäkin vaiheessa, että ollaan miehen kans yhdessä matkaa taivallettu näin kauan ja koko ajan lasta odotettu/toivottu, vaikka aktiivisesti ei ollakaan koko aikaa yritetty mulle tuli tunne, että ollaan nyt jotenki syynättävänä ollaanko me kelvollisia ihmisiä vanhemmiksi. Oikeastaan tuntuu kuin juuri minua syynättäis nyt erityisen tarkkaan olenko mahdollisesti valmis äidiksi ja hoitoihin. Silti kuka vaan normisti raskaaksi tuleva saa sen tehdä ilman mitää kyselyitä.

Lähdin siis huoneesta aika äimänä. Uusi labralähete ja poliaika lapulla. Ottaa niin päähän, että naama repeää.

Tunnustus

Kiitos Lumi tunnustuksesta!

Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Tässä säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.


Jaan tunnustuksen seuraaville blogeille:


Elsa - Kaikki mulle heti!
Hopeakissa - Se haaveiden taivaan kirkkain tähti
Mrs. Eaves - Viivaton

Osalle on voinut tämä jo tullakin ja ois ollu monta muutakin joita ois voinu listaan laittaa.
En vaa ole mikää atk:n ihmelaps ni näidenki saamisessa tänne oli työmaata :)

Fertility Friend hauska uusi tuttavuus

En kauan ehtinyt syötellä aamulämpöjä tuonne, kun sieltä löyty mahdollinen ovulaatio päivä. Lämpöjen mukaan kp25 ois ollut ovis. Sen verran muistan tuon päivä seutuvilta, että sanoin miehelle tuntuu kuin ois kuukautiset alkamassa jo etuajassa. Semmosta kihelmöintiä tuntui alavatsassa ja joskus nämä tämän kaltaiset ovat olleet paljon rajummatkin. Lieneekö sitten mahollista, että jos ovuloin ni se tapahtui noin myöhään. Noiden tuntemuksien aikana ei ole ikinä tullut testattua, kun olen ajatellut enteilevän menkkoja. Saattaapa hyvinki olla vaan sitäkin. Enpä tee mitään johtopäätöksiä vielä isompia vaan jatkan merkintöjen tekoa ja katsotaan mitä jatkossa tulee. Kiertojen pituus on vaihdellut 24-43 pvään, mutta viimeisimmät 3 ovat olleet 32pvää.

Unihiekat ja jaksaminen hukassa

Unettomuus ja painajaiset ovat kiusaksi tulleet viime päivinä. Muutaman tunnin yöunilla ei meinaa jaksaa. Onneksi olen päivällä saanut tunnin tai pari nukuttua. Inhottavia unia todella. Alitajunta käy läpi unissa kaikenlaista. Herätessä keskellä yötä olo on ahdistunut ja sitten on vain noustava ylös tekemään jotain. Enimmäkseen olen selaillut kauniita kuvia netistä tai kuunnellut musiikkia.

Jostain pitäs myös löytää puhtia tarttua "töihin". En jaksa innostua, kun ei ole pakko. Mieli tahtois, mutta kroppa ei toimi, ei vaikka kuinka yrittäisi pakottaa.

Keskiviikko aamu on aika lähellä. Enää aika ei tunnu kuluvan hitaasti, vaan enemmänki päivä lähestyy uhkaavan nopeasti. Jännitystä on, mutta se on pelkoa jostain.

Pieniä muutoksia

Eilen olin juttelemassa psykiatrisensairaanhoitajan luona. Olen käynyt hänen luonaan jo pidemmän aikaa ja nyt päätettiin lyhentää tapaamisvälejä. Olin ajatellut ehdottaa itse tätä, mutta ei tarvinut hän ehti ensin. Tapaan hänet sitten jo ekan polikäynnin jälkeisellä viikolla. Yleensä väli on ollut kolme-neljä viikkoa, joskus jopa yli kuukauden. Tyytyväinen olen tähän ratkaisuun.

Olen myös alkanut mittaamaan aamulämpöjä. Katsotaan näkyykö niissä yhtikäs mitää ovulaatioon viittaavaa. Muutenhan en huomaa lainkaan tapahtuuko vaiko ei. Eikä testitkään näytä ikinä, että tapahtuis. Kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoista aikaa. Jännitys on edelleen käsinkosketeltavaa ja odottavan aika on todella pitkä. Päivät tuntuu kuluvan aina vaan hitaammin.

Ei minulla mitään kummempaa mielen päällä ole. Mielenkiinnolla seuraan muiden kirjoitteluita. Mukava seurata teidän tarinoidenne jatkumisia kanssasisaret. Eipä taitais mies uskoa, että tällä naisella ei ole mitään kerrottavana... Ehkä tää hiljaisuus mielessä johtuu nyt siitä jännityksen suuruudesta. Toisaalta ihan hyvä näinkin välillä. Hyvä olla välillä jossittelematta ja miettimättä. Sitten ku uutta tietoa saa on jotain mitä käsitellä.

Kiitokseni myös teille, jotka olette alkaneet lukemaan blogiani. Olen iloinen siitä :)

Puhelu polille

Tänä aamuna soitin polille soittoaikana varmistaakseni, että olen varmasti käynyt labrassa oikeaan aikaan. Labralähetteessä kummitteli päiväys 07.01.2013 osan testattavien arvojen kohdalla, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä.

Tämän lisäksi minua vaivasi myös, että onko tämä käynti joka kuitenkin jo maksaa sen hiukan päälle 27 euroa vain sitä varten, että kuulen labrojen tulokset ja gynekologinen tutkimus. Omalääkäri, joka on lähetteen laittanut polille on myös tehny jo tutkimuksen ja ottanu labroja ja laittanut myös miehen siemennesteanalyysiin. Mies on käynyt sen hoitamassa pois aikoja sitten jo viime vuoden puolella.

Olen nimittäin saanut ristiriitaista tietoa, että meidän kaupungin sairaalasssa ei enää tehtäis hoitoja, vaan meidät ohjataan naapurikaupunkiin yliopistolliseen. Tämä nyt ei vieläkään selvinnyt täysin missä vaiheessa siirrytään muualle, mutta tämä gynekologi jolle mulla on aika on näiden asioiden asiantuntija ja on myös nainen (tästä mulle tuli vaa semmone ajatus mieleen et en nyt tapaakaan sitä hassua vanhempaa herraa, jonka luona olen 2007 käynyt.) Tämä nainen työskentelee myös siellä yliopistollisessakin. Joten ei ole vain pikakäynti, näin sanoi vastaanottovirkailija puhelimessa kun hermoilin. Yritänpä sit rauhassa odottaa.

Ihme hermoiluu, mutta ei haluis yhtään enempää pitkittää tätä asiaa... Vielä 12 yötä! :)

Huojentavaa

Olen nyt enemmän surffaillut näil sivuil ja lukenut useamman henkilön lähes koko blogihistorian. Oikeesti mun on nyt helpompi olla, ainakin tällä hetkellä. Mun katkeruus, viha jne. ei olekaan mitenkään epänormaalia. Olen hävennyt niitä tuntemuksia ja todellakaan mun ystävät/kaverit eivät ymmärtäis niitä, jos kertoisin.