Varhaisultra

Edellisen yön ennen ultraa en saanut kunnolla nukuttua. Jännitti ja pelotti niin paljon, vaikka tämä alkuraskaus on ollut niin erilainen verrattuna kohdunulkoisen aikaiseen verrattuna. En ole samanlaisia kipuja tuntenut, vain hiukan repäisykipua äkkiä ylös noustessa.

Aamulla oli jännityksestä ja väsymyksestä johtuvaa pahoinvointia. Pahoinvoinnin kanssa olen vielä päässyt aika vähällä näillä alkuviikoilla. Eilen aamulla sitä vaan riitti ennen polille menoa. Jouduin monta kertaa syömään jotain pientä, jotta olo kohenisi. Aina vaan maha kurmotti tyhjyyttään ja etova olo iski päälle.

Lähdin ajoissa ajamaan sairaalalle, koska siellä on parkkipaikat niin vähissä aina. Mies on tällä viikolla parina päivänä koulutuksessa, joten hänen oli tarkoitus tulla sinne hiukan ennen aikaa. Onnekseni, kun kävelin ensimmäisiä portaita ylös tuli tekstiviesti, että hän odottaa jo aulassa.

Jouduimme odottamaan kymmenisen minuuttia yli ajan. Voi luoja ne minuutit tuntuivat pitkiltä. Lopulta pääsimme huoneeseen, eikä siinä onneksi sitten enää aikailtu vaan lääkäri pyysi melkein heti menemään riisuutumaan, kun oli saanut tarvitsemansa päivämäärät tietoonsa.

Mies tuli minun toiselle puolelle seisomaan. Hän silitteli siinä vieressä minun käsivartta koko ajan. Itse olin niin jännittynyt, että makoilin vain kädet ristissä mahan päällä. Melko pian sieltä tuli ne sanat. Kyllä täällä on se mitä on odotettu ja ihan oikeassa paikassa. Siinä vaiheessa sain hymyn huulilleni, kun seurasin sykkivää kohtaa ruudulta. Alkion koko vastasi hyvin viikkoja 6+5.

Onnellisena tästä uutisesta olimme lähdössä hissillä alaspäin, kun lääkäri juoksi perään ultrakuvan kanssa. Hän oli unohtanut sen antaa mukaamme. Itse en huomannut sitä pyytää, sen verran sumuinen olo oli. Hissistä päästyämme mies joutui jo kiirehtimään takaisin koulutukseen ja itse lähdin sateessa kävelemään autolle. Autoon päästyäni tuli helpotuksen kyyneleet. Tähän mennessä kaikki on hyvin.

Nyt meillä on tuon ihmeen ensimmäinen kuva jääkaapinovessa magneeteilla muistuttamassa itsestään.

Kuulumiset

Haluan ensimmäisenä kiittää onnitteluista joita sain. Oli mukava saada kertoa asia julki ja saada muilta kommenttiakin. Sen verran pelkään, jotta en ole asiasta juurikaan hiiskunut kenellekään. Hammaslääkärille ja muille pakollisille tietysti.


Raskaana siis ollaan tällä hetkellä viikoilla 5+6 kuukautisen alkamisajankohdan mukaan, mutta ovulaation mukaan muutaman päivän vähemmän. Taustat tietäen olen ensi viikolla menossa varhaisultraan. Haluan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa saada selville, että alkio on tai ei ole oikeassa paikassa kiinnittyneenä.


Blogin tulevaisuudesta. Mitään odotusblogia tästä ei tule, se ei tunnu hyvältä ajatukselta. Ehkä muutaman päivityksen tulen jatkossa tekemään, mutta en muuta. Hiukan pelottaa vielä sekin, että kaikki ei menekään hyvin ja tarvitsen uudelleen tätä lapsettomuusblogipohjaa. Lienee ihan luonnollinen reaktio tässä kohtaa.


Yritän mennä päivän kerrallaan, toivottavasti jatkossa hieman rennompana kuin tällä hetkellä. Huhtikuussa minusta toivottavasti tulee äiti ja miehestä isä. Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana ja jaksaneet lukea meidän tarinaa.

2 viivaa

Sitä se on, olen saanut 2 viivaa raskaustestiin ja olen mitä todennäköisemmin raskaana.

Tänään on vasta dpo13, joten hyvin varovaisesti uskallan iloita asiasta. Oikeastaan olen itkenyt pitkin aamua, olo on epätodellinen. Edellinen raskaus, joka päätyi leikkauspöydälle jumpsuttaa myös takaraivossa. Muutenkin tässä vaiheessa voi tapahtua mitä vaan.

Voisiko se olla tässä? Tuleeko meistä nyt vanhemmat? Saadaanko me lapsi vihdoinkin? Matka on vasta alussa, toivottavasti nyt loppu olisi onnellinen.