Oloja ja ajatuksia vuodelle 2014

En tiedä miten selviän taas tästä ylöspäin. Olen raivonnut eilisestä alkaen lahjakkaasti. Mulle tulee paha olo siitä, mutta en vaan yksinkertaisesti voi itselleni mitään. Viha, katkeruus ja kateus. Vuoden aikana niistä on tullut arkipäivää elämässäni. Lukuunottamatta niitä pieniä jaksoja, kun leijun haavemaailmoissa, minkä jälkeen seuraa alas mätkähtäminen.

Vuodelta 2014 odotan raskautta niinko me kaikki tässä tilanteessa olevat. Toivon kovasti, että onnistumme. Itsellä usko onnistumiseen hiipuu koko ajan. Jokaisen negatiivisen raskaustestin jälkeen se vähenee. Tällä hetkellä uskoa ei ole juuri lainkaan kiitos näiden kahden viimeisimmän kierron, joissa meille ei annettu minkäänlaista toivoa.

Pelko siitä, että ensi vuosi on ihan yhtä rankka ellei rankempikin on läsnä. Meillä ei uutta vuotta juhlisteta millään tavalla. Tässä yritetään vaan jaksaa parhaimman mukaan eteenpäin. Työtä se vaatii, ainakin minulta. Eipä ole kovinkaan paljon positiivia tullut kirjoiteltua pitkiin aikoihin, ihmekös tuo. En kuitenkaan väkisin ala vääntämään mitään, huijaisin vain itseäni. Toivon silti, että te lukijat jaksaisitte pysyä mukana.

Toivon kaikille lapsettomuuden kanssa kamppaileville kevyempää alkavaa vuotta 2014 <3

Alamäki jyrkkenee

Niinhän siinä kävi ettei tämän päivän ultrasta saatu kuin huonoja uutisia kuinkas muutenkaan. Femar ei ollut toiminut, mitään johtofolleja ei näkynyt. Nyt on siis kp11 ja 6mm oli "isompi" rakkula ja toinen vielä pienempi. Saimme jättää haaveet inseminaatiosta tälle kierrolle. Kyllä romahdin, vaikka olin sisimmässäni varautunut juuri tähän. Miks annoin toiveitten edes nousta sitä vähääkään...  Oikein passeli päätös tälle kituvuodelle.

Viime kierrossa kävi siis samalla tavalla, ettei lääkkeelle tullut mitään vastetta. Ultrassa näkyi silloinkin 6 mm rakkulat. Ei tuon mittakaavan folleilla ole mitään toivoa. Syy siihen, ettei lääkkeet toimi toivotulla tavalla on lääkärin mielestä oikealta puolelta löytynyt kysta. Se on nyt kolme kertaa näkynyt ultrassa. Tätä ennen edelsi siis 3 onnistunutta kiertoa clomeille. Nyt siis 2 kiertoa peräkkäin ettei ole mitään tullut. Vähemmästä tässä masentuu :(

Perjantaina aloitan Terolutit ja seuraava kierto mennään samalla annostuksella Femaria. Varmaankin tämän jälkeen ois syytä miettiä muita lääkkeitä ja yhdistelmiä ellei toimi. Vielä emme mitään sopineet, mutta ainakin aion ehdottaa, koska ei ole mitään järkeä jatkaa samalla kaavalla kovin pitkään.

Paluu arkeen

Onneksi Joulu meni jo. Oltiin miehen kanssa kaksin kaikki päivät. En ois millään halunnut olla missään muualla kuin kotona, onneksi se oli mahdollista. Joulupäivänä itkeskelin useaan otteeseen tunteiden noustessa pintaan. Lohduttaja oli lähellä.

Tapanina söin viimisen Femarin ja huomenna ois aamusta follikkeliultra. Eniten pelottaa se, että ei tässäkään kierrossa rakkulat kasva kystan vuoksi. Sanoin miehelle toissailtana nukkumaan mennessä, jotta minua pelottaa mennä polille ultrattavaksi. Pelottaa se, että kävelen sieltä taas pois huonojen uutisten kanssa siipi maassa. Olen pari kertaa meinannut ajaa lähtiessä kolarin, kun olen ollut niin poissa tolalta. Huomenna mies lähtee mukaan sairaalalle.

No ei auta kuin yrittää selvitä. Itte ei kerta pysty tähänkään asiaan vaikuttamaan millään tavalla.

Lomalainen purkautuu

Aamun itkut tuli siitä, kun huomasin facesta ystävien juhlineen pikkujouluja eilen illalla. Muina vuosia ollaan oltu kutsuttuja mukaan, mutta ei tänä vuonna. Syytähän en satavarmasti tiedä miks ei ole, mutta syvältä riipaisi. Sitä tuntee itsensä ulkopuoliseksi muutenkin, tämä vain toi sen totuuden taas esille, että se on niin totta, ei vain tunne.

Surumielinen

Itkua, sitä on mun elo tällä hetkellä. Mielessä pyörii miten asiat vois olla, jos.... :( En jaksa keskittyä bloggailuun lainkaan. Senpä vuoksi tulinkin ilmoittamaan teille muutamille, jotka tätä vielä olette jaksaneet käydä lukemassa, että jään ns. joulutauolle. Palaan asiaan taas vuojen vaihteen jälkeen viimeistään.