Haluan toivottaa...

... Hyvää ja Rauhallista Joulua harvasta kirjoittelusta huolimatta blogia edelleen seuraaville <3

RU ja puoliväli

Hei pitkästä aikaa. Täällä ollaan menty n. viikko sitten raskauden puolivälin ohi. Eilen käytiin rakenneultrassa. Jännitykseltä en pystynyt nauttimaan tilanteesta niin paljon kuin olisin halunnut, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Maha-asukas "Minillä" oli tutkimuksen mukaan kaikki mallillaan.


Mies pääsi odotetusti tällä kertaa mukaan ja käytiin ultran jälkeen anopilla kylässä missä hän ylpeänä esitti uudet kuvat äidilleen.


Täällä voidaan suhteellisen hyvin ja vatsakumpu on alkanut näkyvästi näkymään jo joitain viikkoja sitten. Näytän raskaana olevalta, enkä vain lihoneelta. Painoa on tullu n.2kg.

Nt-ultra

Taas on yks etappi saavutettu. Kävin niskaturvotusultrassa ja verikokeissa eilen. Masussa oli kaikki hyvin. Olin jännityksestä jäykkänä, enkä uskaltanut katsoa ruudulle ennen kuin lääkäri sanoi, että kaikki on ok. Huone oli sama missä kohtuni todettiin tyhjäksi edellisessä raskaudessa.

Pääsin myös kuuntelemaan sydänääniä. Mikä hetki. Itku oli koko ajan tuloillaan. Tämän jälkeen labraan kävellessä leijuin onnellisena. Oli mahtavaa soittaa miehelle hyvät uutiset sairaalakäynnin jälkeen. Hän ei valitettavasti päässyt paikalle. Toivottavasti rakenneultraan pääsisi mukaan.

Tänään  Rv 11+5.

Etsin paikkaani

Olen tuntenut itseni viime viikkoina yksinäiseksi. Olen liittynyt Facebookissa vertaisryhmään, mutta jotenkin en sinne sulaudu. Useimmat ovat hoitojen avulla raskaana. Itse olin onnekas ja onnistuin ilman niitä. Tuntuu, että olen jotenkin vähemmän ansainnut raskauden kuin muut, vaikka kukaan ei mitään ole sanonutkaan.

En myöskään koe sopivani mihinkään tavalliseen odotusryhmään missä odottajilla on jo useita lapsia ja paljon kokemuksia. Semmoista ryhmää en ole edes etsinyt, mutta tiedän niitä olevan.

Lapsettomuuden kokemus on niin vahvana vielä itsessä, että en tiedä minne kuulun. Olenkin tyytynyt seuraamaan blogituttavuuksien  tarinoita. Kommentoitua ei useinkaan tule. Mukana seuraan edelleen silti. Ehkäpä tämä tästä ajan kanssa helpottuu. Hoitajan kanssa olen päässyt tiiviimmin juttelemaan. Siinä pieni pelastus.

Varhaisultra

Edellisen yön ennen ultraa en saanut kunnolla nukuttua. Jännitti ja pelotti niin paljon, vaikka tämä alkuraskaus on ollut niin erilainen verrattuna kohdunulkoisen aikaiseen verrattuna. En ole samanlaisia kipuja tuntenut, vain hiukan repäisykipua äkkiä ylös noustessa.

Aamulla oli jännityksestä ja väsymyksestä johtuvaa pahoinvointia. Pahoinvoinnin kanssa olen vielä päässyt aika vähällä näillä alkuviikoilla. Eilen aamulla sitä vaan riitti ennen polille menoa. Jouduin monta kertaa syömään jotain pientä, jotta olo kohenisi. Aina vaan maha kurmotti tyhjyyttään ja etova olo iski päälle.

Lähdin ajoissa ajamaan sairaalalle, koska siellä on parkkipaikat niin vähissä aina. Mies on tällä viikolla parina päivänä koulutuksessa, joten hänen oli tarkoitus tulla sinne hiukan ennen aikaa. Onnekseni, kun kävelin ensimmäisiä portaita ylös tuli tekstiviesti, että hän odottaa jo aulassa.

Jouduimme odottamaan kymmenisen minuuttia yli ajan. Voi luoja ne minuutit tuntuivat pitkiltä. Lopulta pääsimme huoneeseen, eikä siinä onneksi sitten enää aikailtu vaan lääkäri pyysi melkein heti menemään riisuutumaan, kun oli saanut tarvitsemansa päivämäärät tietoonsa.

Mies tuli minun toiselle puolelle seisomaan. Hän silitteli siinä vieressä minun käsivartta koko ajan. Itse olin niin jännittynyt, että makoilin vain kädet ristissä mahan päällä. Melko pian sieltä tuli ne sanat. Kyllä täällä on se mitä on odotettu ja ihan oikeassa paikassa. Siinä vaiheessa sain hymyn huulilleni, kun seurasin sykkivää kohtaa ruudulta. Alkion koko vastasi hyvin viikkoja 6+5.

Onnellisena tästä uutisesta olimme lähdössä hissillä alaspäin, kun lääkäri juoksi perään ultrakuvan kanssa. Hän oli unohtanut sen antaa mukaamme. Itse en huomannut sitä pyytää, sen verran sumuinen olo oli. Hissistä päästyämme mies joutui jo kiirehtimään takaisin koulutukseen ja itse lähdin sateessa kävelemään autolle. Autoon päästyäni tuli helpotuksen kyyneleet. Tähän mennessä kaikki on hyvin.

Nyt meillä on tuon ihmeen ensimmäinen kuva jääkaapinovessa magneeteilla muistuttamassa itsestään.

Kuulumiset

Haluan ensimmäisenä kiittää onnitteluista joita sain. Oli mukava saada kertoa asia julki ja saada muilta kommenttiakin. Sen verran pelkään, jotta en ole asiasta juurikaan hiiskunut kenellekään. Hammaslääkärille ja muille pakollisille tietysti.


Raskaana siis ollaan tällä hetkellä viikoilla 5+6 kuukautisen alkamisajankohdan mukaan, mutta ovulaation mukaan muutaman päivän vähemmän. Taustat tietäen olen ensi viikolla menossa varhaisultraan. Haluan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa saada selville, että alkio on tai ei ole oikeassa paikassa kiinnittyneenä.


Blogin tulevaisuudesta. Mitään odotusblogia tästä ei tule, se ei tunnu hyvältä ajatukselta. Ehkä muutaman päivityksen tulen jatkossa tekemään, mutta en muuta. Hiukan pelottaa vielä sekin, että kaikki ei menekään hyvin ja tarvitsen uudelleen tätä lapsettomuusblogipohjaa. Lienee ihan luonnollinen reaktio tässä kohtaa.


Yritän mennä päivän kerrallaan, toivottavasti jatkossa hieman rennompana kuin tällä hetkellä. Huhtikuussa minusta toivottavasti tulee äiti ja miehestä isä. Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana ja jaksaneet lukea meidän tarinaa.

2 viivaa

Sitä se on, olen saanut 2 viivaa raskaustestiin ja olen mitä todennäköisemmin raskaana.

Tänään on vasta dpo13, joten hyvin varovaisesti uskallan iloita asiasta. Oikeastaan olen itkenyt pitkin aamua, olo on epätodellinen. Edellinen raskaus, joka päätyi leikkauspöydälle jumpsuttaa myös takaraivossa. Muutenkin tässä vaiheessa voi tapahtua mitä vaan.

Voisiko se olla tässä? Tuleeko meistä nyt vanhemmat? Saadaanko me lapsi vihdoinkin? Matka on vasta alussa, toivottavasti nyt loppu olisi onnellinen.

Suunnittelukäynti

IVF-suunnittelu on nyt käytynä. Alkavista kuukautisista soitan polille ja ilmoittaudun hoitoon. Kuukautiset alkanevat ensi viikon puolivälissä. Hoito tehdään pitkällä kaavalla. Eli n. 4 viikon päästä alkaisi sumuttelut. Se on menoa nyt. Myös rahanmenoa...

Käynti meni mukavasti. Paljon saimme tietoa ja paljon on vielä sulateltavaa ja muistettavaa, mutta pikkuhiljaa. En ole enää läheskään niin ahdistunut asian suhteen kuin aiemmin. Voi olla, että lähempänä ajankohtaa taas alan panikoimaan.

Nyt lähden lenkille tuulettumaan ja miettimään. Paino on laskenut hyvin, mutta vielä on mitä pudottaa.

Mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä lukijoille! :)

Ahdistava ilta

Olen väsynyt kuuntelemaan juttuja siitä kuka synnyttää milloinkin ja monettako lasta odotetaan jo siellä. Ei kiinnosta niin tippaakaan. Harmittaa, kun joku onnistuu muistuttamaan lapsettomuudestani porukassa, vaikka itse yritän olla miettimättä koko asiaa. Vaan eihän mulla ole mitään oikeutta vaatia toisia olemaan puhumatta asioista. Tämä yks piinaava ilta oli semmoisten henkilöiden joukossa, joista osa tietää meidän taustoista ja musta tuntu, että juuri he väänsivät eniten veistä haavassa puheillaaan.

Nauti siinä sitten. Onneksi kukaan ei kysynyt multa mitään. Ärsyttää, kun aina jutut menevät tuohon aiheeseen, ikään kuin ei muitakin puheenaiheita löytyisi. Tämä sitten tekee sen, että alan välttelemään tapaamisia. Ehkä mun on paras pysyä kotona. Taikka miks en vaan sano noille ihmisille suoraan, että muhun sattuu? Miks se on niin vaikeaa sanoa? En uskalla, pelkään mitä siitä seuraa. Ehkä mulla ois entistä pahempi olo sen jälkeen.

Pettymyksen katkeria kyyneleitä ja masennusta

Olen itkenyt koko aamun. Yöllä pyörähti käyntiin yk18. Todellisuudessahan on jo, vaikka kuinka mones kerta, mutta tuo lukema on se mistä asti olen käyttänyt Fertility Friendiä. Karu totuus on se, että ollaan yritetty raskautta jo yli vuosi kohdunulkoisen jälkeen ja en vieläkään ole ainuttakaan tärppiä saanut, en edes yhtään kiinnittymisyritystä. Pelkään, että soluissa on jotain todella pahasti vinossa ja siksi mitään ei tapahdu.

Tuntuu niin pahalta kertoa miehelle taas tämä sama iänikuinen uutinen, että ei me vieläkään onnistuttu. Mies on tähän asti näyttäytynyt mulle vahvana ja hiukan olen ollut huolissanikin siitä, kun ei puhu eikä kerro tunteistaan. Muutama viikko sitten hän oli ollut eräässä tapahtumassa ja yksi meidän kylän naisista oli hältä kysynyt perheenlisäyksen perään. Selväähän on, että asiasta puhutaan, vaikka itse emme ole kertoneet kuin parille henkilölle tilanteestamme. Tuon reissun jälkeen mies itki ensimmäistä kertaa avoimesti ja minä olin se, joka lohdutti ja kannatteli. Leikkauspäivänä näin toki muutaman kyyneleen valuvan hänen silmistä, mutta ei sitä miksikään itkuksi voinut sanoa. Tämän jälkeen tuntuu entistä pahemmalta kertoa hänelle, toisaalta tunnen nyt etten ole enään ihan niin yksin surkeana.

Loppuun asti toivoin, että saisin ilmoittaa polille, että emme tule IVF-infoon. Joku jossain päätti, että niin ei ole tarkoitus tapahtua. Luulinko helvetti tosiaan, että tapahtuis jokin ihme??! Suunnittelukäynti siirtyi viikolla eteenpäin miehen töiden vuoksi eli reilu 2 vkoa on vielä aikaa käyntiin.

Että osaa masentaa ja surettaa. :(

Askel eteenpäin...

... on nyt otettu. Kolmen viikon päästä on IVF-suunnittelukäynti. Jännittää, mutta ehtiihän tuota myöhemminkin ressaamaan asiasta. Tällä hetkellä keskityn remppaamiseen niin kodin kuin itseni. Muutama kilo ois mulla pudotettavana painoa.

Arvoton elämäkö?

"Elämästäni tuli elämisen arvoista, kun sain lapsen/lapsia". Tuo lause on useasti lehtien palstoillakin näkynyt. Myös tuolla facebookin maailmassa se osuu silmiin toisinaan. Ennen se ei tuntunut oikeastaan miltään, mutta viime aikoina se on alkanut ärsyttämään ja surulliseksikin se vetää.

Minun elämänikö ei sitten ole elämisen arvoinen? Mitä sitten, jos jäämme kokonaan lapsettomiksi? Tokikaan kukaan ei tuota lausetta käytä satuttaakseen jotakuta, mutta se on omiaan lisäämään huonommuuden tunnetta entisestään.

Kyllä elämäni on elämisen arvoinen riippumatta siitä tuleeko minusta koskaan äitiä ja on tälläkin hetkellä. Mielelläni toki vaihtaisin tämän lapsettomuushoitojakson muuhun, mutta tämä on meidän kohtalomme käydä läpi.

Paska fiilis

Tässä sitä ollaan, kp1 ja perjantai 13.päivä. Helvetin hyvä päivä todeta ittelleen, että kroppa on niin perseestä, että et onnistu raskautumaan ilman koeputkia. Eikä se silläkään tavalla ole varmaa! Sehän me kaikki hoidoissa olevat tiedetään, että osa meistä yrityksistä huolimatta jää lapsettomiksi.

Ajatus tuosta lapsettomaksi kokonaan jäämisestä aiheuttaa ihan valtavia ahdistuskohtauksia. En tiiä miten päin olisin ja miten ihmeessä siitä voi ikinä selvitä, kun tuntuu ettei nytkään pysty menemään eteenpäin toisinaan. Jotenkin tuntuu siltä, että mitä pitemmälle hoidoissa edetään sitä huonommat mahdollisuudet on näissä onnistua. Sitä vähemmän myös uskon hoitoihin.

Olen ihan varma, että minusta ei ikinä tule äitiä. Mies taas uskoo kovasti, että tulee, mutta se ottaa nyt oman aikansa vielä. Olen ihan hirveä ihminen, aiheutan toiselle pahaa mieltä omalla negatiivisuudellani.

Tänään on yleinen paha olo vaivannut koko päivän ajan. Autolla ajaessa pieninkin koskettava laulunsäe sai minut kyynelehtimään niin, että hyvä kun näin eteeni ajaessa. Kyllä vain, siirtyminen ivf-hoitoihin on mulle tosi iso pala purtavaksi.

Virallinen testipäivä

Aamulla tein kotitestin ja puhdas nega, ei haamun haamua. Muutaman tunnin päästä heräämisestä alkoi tiputtelu ja tiputteluna pysyikin tämän päivän. Eli ei ihan kp1 ole, mutta sieltä se tulee. Labran jätin väliin kokonaan. Kyllä vastaus on ihan selvä jo ilman veritestiäkin. Paskan paska!

Testi

Aamulla sain tikkuun testiajan sisällä ihan selkeän haamun. Ei tarvinu väännellä ja käännellä, vaan sen näki selvästi. Tapojeni vastasesti unohdin tikun pöydälle ja parin tunnin päästä testiviivan kohdalla ei ollutkaan enää mitään. Se oli se kuuluisa viivanpaikka mikä siinä minua kiusas. Eka kertaa tapahtu tämmönen ja kyl harmittaa :( Uusintatesti oli meinaan selkeä nega.

Matalapainetta ilmassa

Yleensä ensimmäinen viikko inseminaation jälkeen on mennyt suhteellisen levollisella mielellä ja seuraavan viikon ajan kuukautisia kohti mentäessä muutun alavireiseksi. Niin meni nytkin. Alussa ajattelen, että hei nyt voisin olla raskaana, mutta tällä hetkellä epätoivo saa aikaan ahdistusta ja olen varma, että lopputulos on nega.


Tänään on DPO14 ja aamun tikku näytti yhtä viivaa. En tiedä maksaako vaivaa mennä torstaina veritestiin ja kuulla oikein virallisesti se, että valitettavasti tämä on negatiivinen. Onnea seuraavaan yritykseen.


Sunnuntain ja maanantain välisen yön valvoin. Itkeskelin ahdistuneena, musta tuntuu etten sittenkään taida olla kovin vahvoilla ja tämän kierron epäonnistuminen tulee satuttamaan enemmän kuin pari edellistä. Onneksi ei tarvitse olla heti valmiina jatkamaan, vaan tässä välissä on kesä ja tauko.

Piinapäivien lätinöitä

Piinapäivä 2 menossa. Eilen olimme miehen kanssa naapurissa iltaa istumassa. Tuntu ihanalta pitkästä aikaa "elää" niiku kuuluukin. Kovin mielellään erakoidun vain kotiin olemaan. Alkoholia en nauttinut liikoja. Yhden saunasiiderin otin, tuskin siitä tässä toivottomassa tilanteessa mitään haittaa on. Eihän siitäkään mitään hyötyä ole ollut, että olen totaalisesti kieltäytynyt jo pitkään. En ehtinyt ajattelemaan lapsettomuutta koko iltana. Jes! :)

Oireita ei näinä päivinä ole juurikaan ollut, kuten ei aiemmissakaan inssikierroissa. Tänään kuiten huomasin miehen ja koiran kanssa lenkillä ollessa, että nännit ovat tosi arat. Tuuli teki niistä oikeen kipeät ja toinen nänni ei meinannut millään lakata pakottamasta. Siinä sitten seisoin tissi kiinni lämpimän takan kyljessä hetken aikaa, kun tulimme kotiin. Mies lämmitti mulle pienen lämpöpussin ensiavuksi, jotta pääsin istahtamaan. Ehkäpä ne ois särkenyt joka tapauksessa, eikä kierronvaiheella ole mitään osuutta asiaan...

Huomenna aloitan Lugesteronit ja alkaa se ärsyttävä sottaaminen. 12.6 mulla on veritestiin aika, sen tuloksen ilmoitan sitten polille.

Tauolle

Olen tänään käynyt kolmannessa inseminaatiossa, mikä jää ehkäpä meille viimeiseksi. Seuraava hoito menee syksyyn polin kesätauon vuoksi. Harmittaa hiukan pakolliset 2 välikiertoa, mutta minkäs teet. Toisaalta ehdin hyvin lataamaan akkuja tulevaan koitokseen.

Meille annettiin vaihtoehdoiksi ivf-suunnittelukäynti heinäkuun lopulle tai sitten jatketaan vielä neljänteen inseminaatioon elokuussa(jatketaan, jos folli sattuu kasvamaan vasemmalle puolelle, muutoin inssi siirtyy). Päällisin nämä kaksi asiaa ei kuulemma voi mennä eli, jos päädytään tuohon suunnittelukäyntiin niin inssiä ei enää samaan aikaan voida tehdä. Minusta hiukan typerää. Kyllä monissa paikoin tehdään vielä inssejä, vaikka ollaankin ivf:ään menossa. Ihme tiukkistelua taas sattuu meidän kohdalle. Järkevintä ois jatkaa ivf-suunnitteluun suoraan, mutta asia pelottaa ja ahdistaa minua ihan hirmu paljon. :(

Pregnyl päänvaivana

Olen tässä miettinyt miten kertoisin lääkärille, että en usko Pregnylin toimivan kohdallani joka kerta. Olen nyt 4 kertaa käyttänyt sitä ja vain ainoastaan ensimmäisellä käyttökerralla tulin selkeitä tuntemuksia ovulaatiosta. 3 muuta kertaa ei yhtään mitään. Kahtena kertana näistä olen ollut inseminaatiossa ja kumpanakin kertana lääkäri on kysynyt onko ollut tuntemuksia vasemmalla. Ois kait pitänyt olla? Miksi ne muutoin ees kysyisivät....

Miten tämmöstä sitten todentaa, kun kummassakaan inssissä ei ole ultrattu enään. Oisin juuri tämän vuoksi tahtonut, että ois ultra tehty inseminaatiopäivänäkin. Harmittaa valtavasti.

Kp 31

Kierto vetelee siis ihan viimeisiään. Raskaustestit negoja, eipä sieltä muuta osaa odottaakaan. Viimeisen Lugen olen sunnuntai-iltana laittanut eli kuukautiset alkanee huomenna tai torstaina. Apteekissa en ole vielä käynyt Puregon ostoksilla, mutta olen tänään tutustunut kassin sisältöön minkä viimeksi sain polilta hoitajalta mukaani.

Kovin siis ollaan menossa pistoshoitoihin. Ei tunnu oikeastaan tällä kertaa miltään, kun tämä oli odotettavissa, että ei meil onnistu ihan noin vaan tämä homma, jos ollenkaan. Tulos on niin etukäteen arvattavissa joka kuukausi. Ei enää tule edes itku samalla tavalla.

Olen ihan varma, että me ei tulla kuulumaan siihen joukkoon, joka saa avun hoidoista. Millon musta on tullut tämmönen... :(

Lapsettomien lauantai

Itse en ole Lapsettomien lauantaita muina vuosia oikeastaan paljon miettinyt ja huomioinut. Tänä vuonna on toisin. Liekö syynä se, että edellisen vuoden aikana lapsettomuuden peikko on ollut elämässä mukana niin konkreettisesti. Onhan se vuosia vellonut mielessäni, mutta nyt jotenkin paljon vahvemmin ja syvemmin.

Minusta on hienoa, että tahattoman lapsettomuuden asiaa tuodaan esiin ja siitä puhutaan. Olen itsekin viime päivinä avoimesti Facebookissa rohkaistunut jakamaan profiilissani monenlaisia julkaisuja päivää koskien. Sen uhallakin, että joku tulee töksäyttämään jotain ikävää mistä pahoitan mieleni, olen sen tehnyt. Vaan aika lailla hiljaista on ollut.

Jostain syystä koin tärkeäksi tehdä näin juuri nyt. Illalla aion sytyttää kynttilän. Hyvää Lapsettomien lauantaita <3

Uni

Viime yönä näin unta, että olin raskaana. Unessa olin matkalla synnyttämään ja synnytin ihanien ihmisten avustamana pienen vauvan. Koko ajan olin hirveän huolestunut ja kyselin onko mikäkin normaalia.

Kaikkein kamalinta oli herätä siinä kohtaa, kun mies sai kätilöltä pienen lapsemme syliinsä ja kysyi, että tässäkö meidän vauva nyt on. Onnenkyyneleet valuivat hänen silmistään. Tunsin ittekin itteni unessa ääri onnelliseksi. Tähän loppui siis hyvä uni ja heräsin takaisin painajaismaiseen todellisuuteen.

Kello oli viisi yöllä. Ahdistuneena ja itkuisena yritin jatkaa uniani, mutta ei se onnistunut niin vain. Jouduin ottamaan rauhoittavaa tosi tosi pitkään aikaan ja se harmittaa kyllä hiukan. Olen melko hyvin pärjännyt paniikkini kanssa pitkään.

Pelkään, etten ikinä tule näkemään miestäni tuossa tilantessa. Pelkään sitä niin kovin, että me ei tuota onnea tulla kokemaan.

Seurantaultra ja jatkosuunnitelmia

Seurantaultrassa käyty tänään ja oikealla oli 1 hyväkokoinen rakkula. Huomenna jollei ovulaatiotesti näytä positiivista pistän Pregnylin. Inseminaatiota ei tähän kiertoon tehdä, koskapa tää rakkula oli oikealla puolella missä mulla ei enää ole munatorvea. Ei se kuulemma ole mahdottomuus raskautua siltikään. Pah sanon minä, tuskin tapahtuu. Limakalvo hyvä reilu 7mm.

Nyt päätettiin sitten vaihtaa lääke seuraavaan kiertoon. Eli aloitetaan pistoshoidot Puregonilla. Toiveena olis, että kasvaisi useampi rakkula kuin vain yksi tätä käytettäessä. Hinta hiukan hirvitti, kun katsoin mitä kustantaa. Noin 180€ yhteen kiertoon, mutta tuleehan se maksukatto sitten jossain vaiheessa vastaan.

Muutoin juttelimme siitä kuinka monta inssiä vielä tehdään ja lääkäri kannattaa meille vielä kahta eli yhteensä sitten ois se 4 tarkotus kokeilla. Samapa tuo mulle, kolmannen jälkeen saadaan kuiten itse päättää halutaanko vielä se neljäs.

Blogilistan tyhjennys

Minun piti hiukan siivoilla lukulistaa, mutta siitä tulikin kunnon tyhjennys. Jäljelle jäivät vain me pitkään yrittäneet, minuakin pitempään yrittäneet, adoptioprosessissa olevat ja yksi ainut raskausblogi.

Ihanan moni on päässyt tavoitteeseensa. Katsoin silti parhaimmaksi poistaa listalta nämäkin. Ne eivät valitettavasti mulle enää tuo toivoa onnistumisesta kuten aiemmin.

Kohti uutta yritystä

Niinhän siinä kävi, että mitään uusinta raskaustestiä ei tarvittu. Kuukautiset alkoivat eilen, tosin ihmettelen miks meni noinki pitkään, kun Terolutteja käyttäessä ovat alkaneet nopeammin viimeisen pillerin jälkeen.

Olo ei ole mitenkään kauhean musertunut ja surullinen, en oikeastaan kovinkaan paljon laittanut uskoa onnistumiseen ilman ovulaationinduktiota.  Miksi se ilman onnistuisi, kun ei onnistu sen avullakaan. Kyllä itkin eilen aamulla jonkun aikaa, mutta en mitään kauheeta romahdusta kokenut kuten epäonnistuneiden inseminaatioiden jälkeen. Tietysti se tuntuu pahalta, kun sitä lasta niin kovasti toivoo elämäänsä.

Onko mun pakko jatkaa ja jaksaa, kun en näe valoa tän tunnelin päässä yhtään? Tämän kysymyksen esitin miehelleni eilen kahvipöydässä. Olen menettänyt täysin luottoni hoitoihin ja onnistumiseen en usko lainkaan. Tosi inhottava tilanne. Siinä juteltuamme sovimme kuitenkin, että koitan jaksaa vielä ja pakkohan mun on.

Loppukierron ajatuksia

Hei pitkästä aikaa. Olen ihan tietoisesti pitänyt taukoa tämän loppukierron täältä blogista. En ole myöskään muiden blogeja halunnut seurata. En tällä hetkellä halunnut lukea positiivisista testeistä ja onnellisuudesta. Ne riipaisee aina niin syvältä, vaikka ei pitäis ja en halunnut pilata tässä kierrossa ollutta hyvää mieltä satuttamalla itseäni niillä.


Nukkuminen on muodostunut mulle näinä kahtena viikkona isoksi ongelmaksi. En millään saa unta kuin vasta kahden-kolmen aikaan yöllä. Silloin tulee kaikeinlaista mietittyä ja hiukan ahdistuttua. Onneksi ylös sängystä pääseminen aamulla ei kuitenkaan tuota hankaluuksia. Mitään lääkettä en halua ottaa tähän vaivaan, vaan odotan et rytmi tasoittuis itsestään.


Kevät on ihanaa aikaa, vaikka surullistahan tämä on, että jumitamme edelleen tässä odotuksen odottamis-vaiheessa. Silti on olen jotenkin herännyt eloon ja nautin asioista ihan eri tavalla. Taukokierto osui ihan nappi kohtaan.


Täällä mennään tänään 13 DPO. Eilen testi näytti negaa, tänään en edes tehnyt. Katsotaan, jos tarvetta tehdä tulee.

Ovulaatioplussa!

Mitä ihmettä tämä nyt on, näytti viivat jo haalistuvan. Jatkoin edelleen sinnikkäästi testaamista ja tänää pärähti tikkuun 2 vahvaa viivaa ihan hetkessä. Ei tarttenu miettiä onko positiivinen vai ei.


Tein ovisplussan kunniaksi mansikkakääretorttua. :)

Mitä mulle kuuluu

Taukokierto on mennyt mukavasti. Huomaan itsessäni selkeesti sen kuinka paljon enemmän olen stressannut noiden hoitokiertojen aikana. Nyt olen jaksanut paneutua asioihin joihin en ole kuukausiin pystynyt keskittymään. Olen nauttinut käsitöiden tekemisestä ja sisustamisesta. Teen asioita niin innolla, että melkeen harmittaa et tiiän tähän taas stopin tulevan jossain vaiheessa.


Ihan mielenkiinnosta oman kropan toimintaan olen testannut ovista. En ole saanut kunnollista ovulaatioplussaa ja tänään näytti siltä et viiva on haalistumaan päin eli vissii se ovulaatio meni, jos semmosta on ollutkaan. Sais lääkäri lakata vaatimasta minua testaamaan, kun ei ne vaan toimi kohdallani. Ihan turhaa painetta tulee, kun yrittää löytää sen vahvimman viiva, mikä ei kuitenkaan ole testin ohjeiden mukaan ees plussa.


Tällä hetkellä ihan ok olo siis, jos ei oteta huomioon muutamaa mielenpahoittaja raskausuutista. Ne nyt tuntuu olevan arkipäivää eli pitänee vain tottua.

Ei äidiksi 2014

Niin se vaan on, tuo on totuus. Tänään kp1 ja me päätettiin pitää taukokierto hoidoista. Kaipaan taukoa päivien laskemisesta ja ultrista. Toki yritetään kotikonstein, mutta Femarit aion jättää väliin. Mies on ihan samaa mieltä, hän näkee kuinka olen henkisesti väsyksissä ja toki hänkin varmaan on, vaikka ei sitä näytäkään. Terolutit syön, jotta kierto ei veny. Saattaa olla, että vasen munasarjakin kaipaa taukoa, kun on nyt kahtena kiertona peräkkäin koittanut muka toimia.

Koitan kerätä voimia huhtikuulle ja toivottavasti hutikuussa sitten päästäis jälleen inseminaatioon.

Odottelua

Onko kierto venymässä vai miks ei hanat aukea. Toista testiä en meinannut tehdä kuin vasta maanantaina ellei kuukautiset siihen mennessä ala.

Tänään oli päivällä muutaman tunnin kovat kuukautiskivut ja vähän vertakin tuli. Kipu loppuikin sit yks kaks, eikä vuoto alkanutkaan. Eilen aamulla bongasin myös hiukan verta, mutta en muuta. Toive herää, mitä jos olenkin raskaana ja testasin eilen liian aikaisin. Miten saan nuo haihattelut pois päästäni...

Testipäivä

Nega testattu. Itse otin tän melko rauhallisesti verrattuna viime kertoon. En uskonut ollenkaan onnistumiseen, pitäs varmaan uskoa enemmän, mutta kun ei se onnistu enään. Eniten surettaa se, että jouduin taas tuottamaan miehelle pettymyksen lähettämällä tekstiviestillä huonot uutiset töihin.

Miks tämä ei voi onnistua... :(

Voihan itku

Sieltä se paska olo taas tuli. Tuo Facebookin ärsyttävä informoiva uutisvirta. Päin näköä iski teksti  "x odottaa vauvaa".  Purskahdin itkuun ja taisinpa ihan ääneen sanoa et miks en ikinä minä. Taas joku kiilaa edelle...

Tällä hetkellä on menossa pp12. En osaa yhtään arvella missä mennään olenko raskaana vai en. Todennäkösempää on etten ole. Mikään ei viittaa siihen, että raskaana oltais.

Piinapäivä 5 kuulumiset

Pp 5 kohdalla edelleen täysin oireeton. Lugetkaan eivät tavalliseen tapaansa ole mitään sivuoireita aiheuttaneet. Empähän ainakaan ala mitään olemattomia kuvittelemaan.

Ihmeen pirteä olen ja rauhallinen olo on ollut yleensäottaen inseminaation jälkeen, mutta viime kierrossakin rauhallisuus väheni kierron lopun lähetyessä. Vähän hirvittää, koska hormonaaliset pääkivut taas iskee, sen perusteella ennustin alkavat kuukautiset viime kierrossa jo ennen testipäivää.

Tänään olen häärinyt keittiössä. Jostain kummasta virtaa on riittänyt ja leivoin saaristolaisleipää. Sitä tulee niin paljon, että saan herkkua pakkaseenkin.

Ihmettelyä

Inseminaatiosta on tänään 2 päivää ja Pregnylin pistämisestä reilu 3 päivää. Tässä kierrossa en kuitenkaan ole saanut mitään oireita Pregnylistä niin kuin aiemmin. Ei ole ilmaantunut hämääviä raskausoireita niin kuin muilla kerroilla. En myöskään havainnut mitään  munasolun irtoamistuntemuksia. Inseminaatiota edeltävänä päivänä nipisteli pari kertaa ja inseminaatiopäivänä samoin, mutta ei mitään selvää kipupiikkiä kyl tullu. Alan jopa epäillä mahtoiko koko lääke toimia tällä kertaa.

Hiukan harmittaa, että inssin yhteydessä ei enää ultrata ja katsota mikä tilanne on. Saattaa jäädä tärkeäkin tieto saamatta sen vuoksi. Toisen kerran jo hämmästelen myös kuinka tympeä ja kylmä lääkäri oli vastaanotolla inseminaatiota tehdessä. Tavara sisään ja samantien ulos. Jäävät hämmästellen katsomaan, kun halusinkin kysellä pari kysymystä toimenpiteen jälkeen. Toivon todellakin, että nyt onnistuis ja ei enää tarvitsisi mennä noihin, mutta pahoin pelkään että ei inseminaatiot meille apua tuo.

Inseminaation ajoitus ja ovislimat

Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa ovislimoista. Eilen illalla tuli kunnon ovislimat. Ihan niin kuin ois joku tulppa irronnut. Ikinä ennen en ole noin selkeää ovislimaa bongannut. Mietin missä kohtaa munasolu nyt irtoaa vai irtosiko jo? Mennäänkö sitten myöhässä inssiin huomenna ja oisko tänään ollut ajoitukseltaan parempi päivä inseminaatiolle? Toisaalta mitä väliä sillä on ku huomenna se joka tapauksessa tehdään. Silti, jos jollakulla on enemmän tietoa kuin minulla näistä asioista otan tiedon vastaan mielelläni. :)

Linja tukossa, v-käyrä nousussa

Puhelinlinjalla oli ryysis soittoaikana ja enpä päässyt läpi. Enpä ois uskonu, että näin kävis etten saa inseminaatioaikaa varattua.

Aamulla siis tehtiin follikkeliultra numero 2. Vasemmalla puolella ihan niiku onkin toivottavaa, oli 2 munarakkulaa. Toinen 21-22mm ja toinen 19-20mm.

Soitin toiseen numeroon kysyäkseni mitä nyt tehdään, kun en päässyt läpi. Otti soittopyynnön ja soittavat, jos ehtivät. Oikeesti? :(

Muokkaus. Onnekseni puhelu tuli ja inseminaatio tehdään torstaiaamuna. Tänä iltana Pregnyl klo 22.00.  Hoitaja kehotti myös olemaan yhdynnässä tänään, koska mulla on ovulaatiotuntemuksia jo ollut ettei vaan käy niin, että myöhässä ollaan torstaina. Testillä en selkeää plussaa saanut, koskapa oisin saanutkaan.

Folliultra 1/2

Tulos:2 follikkelia kasvoi rintarinnan toinen 12mm ja toinen n.10mm. Tänään on vasta kiertopäivä 8, joten toinen ultra tehään tiistaina ellei maanantaille saa aikaa ja ei saa koska tänään ei ole ajanvarausaikaa ollenkaan. Tämä meni säätämiseksi, koskapa vaki lääkäri sattui olemaan lomalla. Mutta hyvin ehtii tiistainakin varmaan tilanteen kurkkaamaan elleivät rakkulat ota jotain superspurttia kasvussaan. Ittelle jäi epäselväksi kummalla puolella olivat, lääkäri sekoili kummasti.

Ennen kuin lähdin huoneesta huomas gyne muistuttaa mun iästä et se on kuin tiimalasista hiekka valuisi.  Siinä kohtaa ei pahalta tuntunut, mutta kotiin ajaessa alkoi närästämään tuo kommentti. Tiiän kyllä tuon asian muistuttamattakin.

Kp 1

Otsikko kertookin oleellisen :(

Kp 29

Täällä odotetaan ja piinaillaan vielä. En ole tehnyt testiä, vaikka aamulla ois virallisesti voinut tehdäkin. En koe, että on tarpeen. Eilen illalla kärsin kuukautisia edeltävästä pääkivusta ja aamusta alkoi alavatsaan sattumaan, joten eiköhän ne kuukautiset pian ala.

Ärtynyt

Facebookissa tilapäivitys Rv 16+ jotain mitä olikaan... En ymmärrä miks sen pitää just mun silmiin osua. Enpä kyllä ymmärrä sitäkään miksi se pitää siellä ylipäänsä julkaista. Kiukku tulee pintaan.

Ei liity asiaan, mutta päätin tänään ostaa kaappiin 2 raskaustestiä.

Odottamisesta ja oireista

Kyllä tuntuu pitkiltä nämä piinapäivät. Rauhallinen olotila mikä tuli inseminaation jälkeen on kadonnut. Kaikki oireet mitä mulla oli niin johtuivat varmaankin Pregnylistä, koskapa kaikki hävisivät nyt parina viimisimpänä päivänä.

Ensi viikon torstaina sais tehdä testin, mutta empä taida tehdä vaan odottaa alkaako kuukautiset vai ei. Ne alkavat todennäköisesti torstaina tai perjantaina. Siinähän se selviää.

Inseminaatiosta selvinnyt

No niin, nyt on ensimmäinen inseminaatio takana. Tiesin kyllä, että toimenpide ei ole hankala, mutta silti sain vaivoin 4 tuntia nukuttua viime yönä. Meillä on matkaa suuntaansa tunti sairaalalle niin aamulla aikaisin startattiin ja puolen päivän jälkeen oltiin takaisin kotona.

Ovulaatiotesteillä en saanut positiivista tulosta maanantaina, joten pistin sit Pregnylin kuten oli sovittu. Voi luoja minä jännitin. Itse pistäminen kuitenkin sujui hyvin ja vain pieni pisara verta jäi pintaan. Kun koko homma oli tehty tuli vasta tärinä käsiin. Parempi näinpäin.

Nyt vain odotetaan ja talletetaan siimahäntiä vielä kotonakin. Ihan kunnon piinapäivät tiedossa. Toiveet ovat taas nousseet pintaan. Liikaa en uskalla kuitenkaan toivoa.

Uutisia ultrakäynniltä

Aamulla aikaisin ajelin polille muutaman tunnin yöunien jälkeen varmana siitä, että huonoja uutisia tulee kuitenkin. Eipäs tullutkaan. Ensimmäisenä katsottiin oikea puoli ja kappas kysta on hävinnyt itsekseen. Oikealla myös 10mm folli.

Vasemmalla oli 17mm folli ja inseminaatio tehdään maanantaina tai tiistaina. Riippuen minä päivänä ovistesti näyttää plussaa. Taikka mikäli ei näytä minään päivä plussaa, mulla kun on ollut hankaluuksia noiden testien kanssa, niin sitten pistän Pregnylin maanantaina ja tiistaina olisi inssi. Limakalvo ei ollut kovinkaan kaksinen, mutta minkäs teet.

Oli ihanaa nukahtaa päiväunille pitkästä aikaa tyytyväisenä.

Vuoden ensimmäinen

Tänään on kp 1. Kärsin koko eilisen päivän kovasta pääkivusta ja arvelinkin kivun ennustavan kuukautisia. Kierron pituus on Teroluttien ansiosta mallillaan, edes joku asia toimii tässä kropassa. Saan iltapäivällä varattua ultran.


Saapa nähdä millaiset kuukautiset tällä kertaa on. Mullahan meni kuukautiset Clomien käytön seurauksena todella niukoiksi. Sanoin kyllä siitä lääkärille ja olin heti alkuun jo huolissani limakalvon paksuudesta, mutta ei niitä otettu huomioon. Viimeisimmät kuukautiset olivat sellaiset ettei oikein tiiä missä kohtaa olivat. Piti vain arpoa. Eli niitä ei juurikaan ollut, voisi sanoa että tiputtelin usean päivän putkeen.


Muutoin ei ole oikein mitään kirjoitettavaa. Olen jotenkin jumittunut siihen tilaan, että kroppa on päättänyt lakata toimimasta. Oletan, että menen ihan turhaan ultrattavaksi. En usko, että siellä mitään rakkuloita kasvaa. Pelkään, että kysta on tullut jäädäkseen haittaamaan kiertoja. Ovulaatiotestitkin näyttävät mitä sattuu. Pelkoa on paljon. Toivottavasti yllättyisin positiivisesti tässä kuussa vielä toisen kerrankin ja folleja alkaisi kasvamaan. Toivoa voin, vaikka pelkään pahinta.

Tunne

Tänään olen miettinyt paljon sitä miksi itse joudumme niin paljon kyselemään asioiden perään ennen kuin mitään muutoksia hoidoissa tehdään. Inseminaatiotkaan eivät vielä ois käsillä ellei itse oltais "vaadittu". Niitä ei siis kuitenkaan ole vielä yhtään tehty, koska lääke ei toiminut. Nyt toinen esimerkki on Femar annostus. Seuraava kierto olisi menty samalla määrällä lääkettä, mutta oltii lääkäriin yhteydessä puhelimitse niin siinä hän sitten sanoi, että voin annosta nostaa. Eli ellei ois itse miettinyt tässä välissä asiaa ja tullut olo et tarttis tehä jotain olisi annos ollut sama minimi. On myös tunne, että ultrakäynneillä on kauhea kiire aina saada henkilö mahdollisimman nopeasti ulos huoneesta eli ei sillä hetkellä useinkaan saa sanottua kaikkia asioita. Ehkä tää on vain tunne.

Nämä asiat plus muutama muukin juttu, joita en jaksanut tähän alkaa kirjoittamaan ovat tehneet minulle tunteen, että ei meitä oteta tosissaan ja kaikkea ei vaan tehdä mitä voitais.  Ehkä ihan hullu ajatus, mutta siltä tuntuu. Välillä olen jopa sitä mieltä, että miks ees jatkaa näitä ellei hoitava taho tuon enempää panosta asiaan.  Minä, jolla on hirveä mittavan suuri vauvakuume olen välillä luovuttamassa jopa, kun nämä tuntemukset tulee päälle. Musta se vaan kertoo jotain että itse pitää olla näin kovin tuntosarvet pystyssä, lääkärin pitäisi nämä asiat hoitaa ei meidän itse. Miten muilla, oletteko paljon joutuneet "vaatimaan"? Vai onko mulla vain päässä vikaa, tuntuu ettei kukaan muu ole tästä samasta asiasta näin paljon narissut kuin minä.