Välillä jotain positiivistakin

Eilen illalla ne alkoivat ja aamulla sain varattua ajan munatorvien tilan kurkkaukseen. Piristyin heti, vaikka yleensä kuukautisten alkaminen on laittanut mielialan hiukan matalaksi. Tunnustan, tirautin muutaman kyyneleen. Oishan sitä toivonut, että ei olisi tarvinut hoitoihin asti edetä. Kukapa sitä ei toivois tässä tilanteessa.

Tänään olen sitten vaihtanut pirteämpiä verhoja tupaan ja muutenkin kaivanut värikkäämpiä tekstiilejä esille. Pienestä sitä saa virtaa. Ensi viikolla on TSSG tutkimus ja neuvottelu mitkä lääkkeet jätän pois ja mitä lääkityksiä jatketaan. Muutoksia tulee. Kiva kun homma etenee edes hiukan. Eilisiltaan asti olin jonkinlaisessa jumittuneessa tilassa.

Pitkittynyt kierto

Kp 37... Ai kamala mikä harmistus.

Nyt niitä kuukautisia ei siis todellakaan kuulu ku niitä odotetaan. Kuinkahan kauan näitä nyt pitää odotella. Ei en usko 9 kuukauteen, vaikka ystäväni tämmösen ajatuksen ilmaan heitti.

Huomenna teen testin ja soittelen polille kysyäkseni mitä tehdään. Edelliset kuukautiset olivat tarpeeksi oudot ni en nyt usko kuin, että stressi tekee tehtävänsä.

Malttamaton sanois joku

Miks menkat ei voi nyt vaan alkaa, että saisin aikaa yrittää aukiolotutkimukseen saada.

Olen katsonut kalenteria tänään monen monta kertaa ja laskeskellut. Näillä näkymin aikaisintaan huhtikuussa pääsemme yrittämään lääkkeiden avulla. Mahdollisesti vasta toukokuussa ja kesän ajaksi poli menee kiinni. Joka ainut kerta tämän todettuani olen purskahtanut lohduttomaan itkuun.

Maaliskuun kierto siis ollaan vaan ja odotetaan. Mitään ei siihen kiertoon tulla saamaan avuksi. Tekis mieli kiljuu välillä tuskasta, miks tän piti mennä näin. Miks anovulointi pitää olla niin selkeä. Ehkäpä ne kuukautiset ovat todellakin alkamassa tai sitte tuo pitkittyminen vain ottaa niin luonteen päälle.

Tuskainen olo. Miks en jaksais odottaa nyt, vaikka niin monta vuotta olen jo jaksanut...

Eilen oli hyvä päivä. Kävin ystävän luona. Hyvä niin, koska olen huomannut erakoitumista. Haluan olla kotona omissa oloissani. En jaksaisi millään lähteä minnekään.

Itsekkyyttä vai itsesuojelua?

Jo aiemmin viikolla kirjoitin tuosta uutistulvasta. Kerta kaikkiaan tuli raja vastaan ja poistin 2 kaveria facebookista jatkuvien seinällä hyppivien julkaisujen vuoksi(paljon yhteisiä kavereita neki tekstit näkyi), jotka saivat vaan muistamaan sen mitä itse kaipaan kaikkein eniten tässä hetkessä. Vastaantulevien ihmisten tulvaan en pysty vaikuttamaan, mutta siihen mitä netissä luen se on minun asiani ja jos edes muutaman viiltävän syvän vihlaisun sisälläni pystyn estämään tällä ehkä se on oikein. Joku voi pitää lapsellisena ratkaisuna, mutta tämä henkilö ei sitten varmaan ymmärrä oikeasti mitä on olla lapseton tahtomattaan.

On se tullut kyllä käytännössä useaan kertaan todettua, etteivät ihmiset ymmärrä. Tuttavapiiristä aidosti, näin ainakin tunnen, saan ymmärrystä, välittämistä ja tukea henkilöiltä joita lapsettomuus tavalla tai toisella on koskettanut. Ennen olin hyvin avoin kertomaan kohtalostani, mutta huomatessani miten tässä on käynyt olen sulkeutunut. Siksi kirjoitan tätä blogiakin osittain.

Asiasta kolmanteen FF näytti lämpöjen mukaan ovulaation kp24, viiva oli katkoviiva. Olin tehnyt silloin negan testin. Tänään ovulaatio siirtyi kp26. Nyt mennään kp29 ja kierron pituus on ollut 33pvää useamman kerran. Eikä mitään, kuukautiset siellä ovat tulossa. Olin aika kipeä aamupäivästä. Toivon, että alkaisivatkin jo niin saisin soitettua aikaa aukiolotutkimukseen.

Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

Niin...

Tänään olen niin täynnä...

...näitä ilmotuksia että meille syntyi vaavi tai jokohan kohta tulee lähtö synnyttämään. Taikka joku hehkuttaa olevansa raskaana. Just nyt ei jaksais niin millään, mutta ei auta tämä on kohtaloni. Saada aina vaan lukea näitä uutisia.

Eikö vois olla jo minun vuoroni kertoa jotain noista... :(

Nyt en jaksa muuta kuin käpertyä untuvapeiton lämpöön ja itkeä itseni uneen.

Toinen polikäynti

En ole millään jaksanut mitään kirjoittaa, mutta nyt ajattelin kun untakaan en kuitenkaan tule saamaan vähään aikaan. Olen viime aikoina kärsinyt unettomuudesta tosi kovin. Niin, että on ihan vaikea ollut saada tehtyä mitään päivisin, koska silmäluomet painaa.

Olimme eilen miehen kanssa kuulemassa tuloksia ja tekemässä suunnitelmaa. Sen verran voin kertoa, että mitenkään nopeasti tämä ei todellakaan etene. Edelleenkään minulla ei ole mitään lääkitystä. Sanoin gynelle testanneeni ovulaatiotestillä 10kp lähtien ja polipäivänä oli jo 19kp. Hän tähän sanoi vaan, että todennäköisesti ovulaatiota ei ole tulossakaan. En testannut tänään sitte lainkaan ja mieskin joutui lähtemään töihin kesken viikon, joten eipä siitä mitään hyötyä olisi vaikka löytyiskin. Olisin odottanut, että hän ois tarttunut asiaan jo. Lämmötkin viittasivat ettei tapahdu, olen FF:ään kirjannut joka aamu.

Seuraavaksi olen menossa synnytysvastaanotolle lääkärin kanssa keskustelemaan lääkityksistä joita minulla on ja hyytymishäiriötestin tuloksista. Tämä henkilö siellä on perehtynyt näihin asioihin enemmän. Näitä käyntejä kuiten jatketaan nyt päällisin. Munatorvien aukiolotutkimus on seuraavassa kierrossa tulossa. Muistin väärin ja ovat ne viimeksi 2007 olleet auki, mutta gyne haluaa itse katsoa uudelleen. Itsekin tätä toivoin tottakai. Tiedän myös lääkitykseen tulevan muutoksia joten hyvä tuokin käynti on läpi mennä. Haluanhan mahdolliselle lapselle kaikkea parasta. Clomit ovat ekana kokeilussa, mutta vasta näiden parin käynnin jälkeen.

Ylimääräisistä karvoista joita minussa kasvaa lääkäri ei ollut kauhean huolestunut, vapaata testosteronia oli hiukan liikaa. Eli ei hän kovinkaan vahvasti siis PCO:ta epäillyt. Olin itse itselleni sen diagnosoinut. Toki jatkotutkimuksissa voi löytyä jotain. Kilpirauhasarvo ja muut labrat olivat hyvät.

Mieheni ollessa läsnä ja tukena sain sanottua edelliskäynnistä sen, että minusta tuntui kuin olisin ollut tuomiolla onko minusta äidiksi vai ei. Hän selitti asian selkeämmin ja annoin hänelle luvan jutella hoitajan kanssa, jonka luona käyn. Virallista kautta pyyntö ja minä sovin etukäteen hoitajan kanssa hiukan mistä saa puhua. Mies kyllä sanoi, että hän kyllä tietää missä mennään ja pitäisi riittää. Oli hyvä, että sain tämän sanottua ja jatkoa ajatellen menen mielelläni hänen vastaanotolle, kun ei ole mitään kaihertamassa ajatuksissa.

Ylipäätään tämä käynti oli paljon pehmosempi ja mukavampi kuin eka. Saatiin myös matskua luettavaksi mukaan ja lähdin positiivisella mielellä ulos huoneesta tällä kertaa.

Toiveikas, se sana kuvaa hyvin nyt minuu. Mikään ei ole varmaa, mutta ainakin kaikki voitava tullaan tekemään