Oloja ja ajatuksia vuodelle 2014

En tiedä miten selviän taas tästä ylöspäin. Olen raivonnut eilisestä alkaen lahjakkaasti. Mulle tulee paha olo siitä, mutta en vaan yksinkertaisesti voi itselleni mitään. Viha, katkeruus ja kateus. Vuoden aikana niistä on tullut arkipäivää elämässäni. Lukuunottamatta niitä pieniä jaksoja, kun leijun haavemaailmoissa, minkä jälkeen seuraa alas mätkähtäminen.

Vuodelta 2014 odotan raskautta niinko me kaikki tässä tilanteessa olevat. Toivon kovasti, että onnistumme. Itsellä usko onnistumiseen hiipuu koko ajan. Jokaisen negatiivisen raskaustestin jälkeen se vähenee. Tällä hetkellä uskoa ei ole juuri lainkaan kiitos näiden kahden viimeisimmän kierron, joissa meille ei annettu minkäänlaista toivoa.

Pelko siitä, että ensi vuosi on ihan yhtä rankka ellei rankempikin on läsnä. Meillä ei uutta vuotta juhlisteta millään tavalla. Tässä yritetään vaan jaksaa parhaimman mukaan eteenpäin. Työtä se vaatii, ainakin minulta. Eipä ole kovinkaan paljon positiivia tullut kirjoiteltua pitkiin aikoihin, ihmekös tuo. En kuitenkaan väkisin ala vääntämään mitään, huijaisin vain itseäni. Toivon silti, että te lukijat jaksaisitte pysyä mukana.

Toivon kaikille lapsettomuuden kanssa kamppaileville kevyempää alkavaa vuotta 2014 <3

Alamäki jyrkkenee

Niinhän siinä kävi ettei tämän päivän ultrasta saatu kuin huonoja uutisia kuinkas muutenkaan. Femar ei ollut toiminut, mitään johtofolleja ei näkynyt. Nyt on siis kp11 ja 6mm oli "isompi" rakkula ja toinen vielä pienempi. Saimme jättää haaveet inseminaatiosta tälle kierrolle. Kyllä romahdin, vaikka olin sisimmässäni varautunut juuri tähän. Miks annoin toiveitten edes nousta sitä vähääkään...  Oikein passeli päätös tälle kituvuodelle.

Viime kierrossa kävi siis samalla tavalla, ettei lääkkeelle tullut mitään vastetta. Ultrassa näkyi silloinkin 6 mm rakkulat. Ei tuon mittakaavan folleilla ole mitään toivoa. Syy siihen, ettei lääkkeet toimi toivotulla tavalla on lääkärin mielestä oikealta puolelta löytynyt kysta. Se on nyt kolme kertaa näkynyt ultrassa. Tätä ennen edelsi siis 3 onnistunutta kiertoa clomeille. Nyt siis 2 kiertoa peräkkäin ettei ole mitään tullut. Vähemmästä tässä masentuu :(

Perjantaina aloitan Terolutit ja seuraava kierto mennään samalla annostuksella Femaria. Varmaankin tämän jälkeen ois syytä miettiä muita lääkkeitä ja yhdistelmiä ellei toimi. Vielä emme mitään sopineet, mutta ainakin aion ehdottaa, koska ei ole mitään järkeä jatkaa samalla kaavalla kovin pitkään.

Paluu arkeen

Onneksi Joulu meni jo. Oltiin miehen kanssa kaksin kaikki päivät. En ois millään halunnut olla missään muualla kuin kotona, onneksi se oli mahdollista. Joulupäivänä itkeskelin useaan otteeseen tunteiden noustessa pintaan. Lohduttaja oli lähellä.

Tapanina söin viimisen Femarin ja huomenna ois aamusta follikkeliultra. Eniten pelottaa se, että ei tässäkään kierrossa rakkulat kasva kystan vuoksi. Sanoin miehelle toissailtana nukkumaan mennessä, jotta minua pelottaa mennä polille ultrattavaksi. Pelottaa se, että kävelen sieltä taas pois huonojen uutisten kanssa siipi maassa. Olen pari kertaa meinannut ajaa lähtiessä kolarin, kun olen ollut niin poissa tolalta. Huomenna mies lähtee mukaan sairaalalle.

No ei auta kuin yrittää selvitä. Itte ei kerta pysty tähänkään asiaan vaikuttamaan millään tavalla.

Lomalainen purkautuu

Aamun itkut tuli siitä, kun huomasin facesta ystävien juhlineen pikkujouluja eilen illalla. Muina vuosia ollaan oltu kutsuttuja mukaan, mutta ei tänä vuonna. Syytähän en satavarmasti tiedä miks ei ole, mutta syvältä riipaisi. Sitä tuntee itsensä ulkopuoliseksi muutenkin, tämä vain toi sen totuuden taas esille, että se on niin totta, ei vain tunne.

Surumielinen

Itkua, sitä on mun elo tällä hetkellä. Mielessä pyörii miten asiat vois olla, jos.... :( En jaksa keskittyä bloggailuun lainkaan. Senpä vuoksi tulinkin ilmoittamaan teille muutamille, jotka tätä vielä olette jaksaneet käydä lukemassa, että jään ns. joulutauolle. Palaan asiaan taas vuojen vaihteen jälkeen viimeistään.

Tympii

...nuo typerät ämmät, jotka ei ole mihinkään tyytyväisiä. Valittavat turhasta ja eivät pidä minään toisen ikävää tilannetta. Tänään on tämmönen päivä. :/

Kp1

Alkoihan ne vihdoin ja viimein. Kierron pituudeksi tuli 30 päivää. Iltapäivällä soitto polille.

Jatkosta

Pienten keskustelujen jälkeen eilen manaamaani jatkoon tehdään sittenkin muutoksia. Emme joudukaan odottamaan niin pitkään päästäksemme eteenpäin.

Ehkä jopa jo ens kierrossa, joka ei muuten ole vielä alkanut, mutta huomenna pitäis tärähtää käyntiin. Inseminaatio tehdään ehkä jo joulukuussa mikäli saadaan hoitosopimukset vai mitkä ne onkaan allekirjotettua.

Myös spermaa säilötään pakkaseen. Mikä kyllä sitten vähentää aikataulutusstressiä mulle. Toki tehdään tuoreella, jos mahdollista, mutta ellei ole ni on toinen vaihtoehtokin.

Negatiivinen

Aamun testi tyylipuhdas nega. En pysty kirjoittamaan ettenkö olisi surullinen, vaikka tämä tulos oli odotettavissa.

Tämä nakertaa mun uskoa onnistumiseen ja pitäs jaksaa ittensä tsempata uuteen yritykseen. Nyt tuntuu, että tiukassa tulee olemaan.

Ihmettelen myös sitä, että me jatkamma tällä tyylillä jopa 6-8 kiertoa ennen kuin siirrytään muihin keinoihin. Erikoista sen jälkeen kuinka monta vuotta meillä on yritystä takana. Yksi postitiivinen onnistuminenko, vaikka oli kohdunulkoinen antaa syyn jatkaa kotikonstein noinkin pitkään. Minusta meitä kohdellaan nyt väärin ja pitäs edetä muihin hoitoihin pikaisemmin. Vuoden yritys oli tullut jo reilusti täyteen ennen kuin hakeuduimme tutkimuksiin, eikä me ois tarvittu lähes vuotta lisää tähän.

Dpo15

Eilen oli dpo14 ja aamulla testiin piirtyi vain yksi ainut viiva jälleen kerran. Tipahdin lujaa alas pilvilinnoistani.Pettymys oli kovempi kuin arvasinkaan ja katkeruus ja viha nostivat päätän välittömästi. Sain ihan kamalan raivokohtauksen heti ku olin saanut ensimmäiset pettymyksen kyyneleet itkettyä. Loppujen lopuksi itkuun tuokin maailman vihakohtaus päättyi.

Tänään on ollut ihan paska päivä. Mitään en ole saanut aikaseksi ja itku on ollut herkässä. Huomenna teen vielä toisen testin varalta. Tuskin se plussaksi muuttuu, kyllähän se niin vain on. Mitä olen lukenut niin useimmat ovat plussanneet jo ennen oletettua kuukautisten alkamispäivää. Harvassa tuntuu olevan ne joiden testi on vahvistunut vasta myöhemmin, taikka sitten kiinnitän huomioni noihin ensimmäisiin tällä hetkellä. Huomenna se yks viiva ei toivottavasti tunnu niin pahalta kuin eilen.

Pp10

Ei mitään tuntemuksia tai oireita. Tarkkailen kroppaani, mutta mitään ei tapahdu. Ei pienintäkään merkkiä raskaudesta.  :(

Väsynyt piinailija oikuttelee

Täällä myllertää tunteet todella reippaasti. Tässä viikossa on ollut vähemmän niitä päiviä etten ois pimahtanut tai parkunut. Mies on ollut kovilla. Mitä ihmeellisemmät asiat ottavat päähän tai itkettää.

Aika kuluu valtavan hitaasti, en millään jaksaisi odottaa testipäivää. Pelottaa ihan kamalasti, että saan taas vain yhden viivan, mutta silti haluan jo tietää miten nyt käy. Itsestä tuntuu, että turhaan elättelen toiveita. Mitään oireita ei ole ilmaantunut, ei niin mitään. Silti tulen putoamaan korkealta, pettymys tulee musertamaan minut jälleen kerran.

Lähes oireeton

Perjantain piikistä ei ole mitään ihmeellisiä oireita ainakaan vielä ilmaantunut eli ei ole tullut mitään hämääviä raskausoireita mitä monille on näyttänyt kirjoitteluiden perusteella tulevan taikka ovat sitten vasta tulossa.

Ainoastaan sunnuntaina oli alavatsalla ja alaselässä kipuja aamusta. Oltiin miehen kanssa huutokaupassa käymässä ja seisominen tietyssä asennossa sattui ihan kamalasti. Etsin sitten penkin itselleni. Hiukan helpotti istuessa, mutta nouseminen ylös tuotti tuskaa. Menin autoon istumaan ja ajattelin jo et joudutaan lähtemään kotiin takaisin, mutta sitten helpotti kun olin tovin istunut.

Ehkä se on hyvä, etten oireile turhaan. Toisaalta taas toivoo et oireita ois ees jotain.

Piikki vatsamakkaraan

Tänään oli folliultra ja lääkäri suositteli irroituspiikkiä. Olin kauhistunut jo pelkästä ajatuksesta, että pistäisin itse itseäni. Niin vain kuiten pistin iltapäivällä omin kätösin piikin vatsaani. Hoitaja oli toki opettamassa ja läsnä.

On vasta kp10 tänään ja mulla ei ikinä ole kierron näinä päivina aiemmin näkynyt yhtään mitään ovistesteissä eli kroppa ei toimi kuin kello. Kyllähän se oli tiedossakin, mutta että näin ajoissa.

Oisko tämä nyt se plussakierto, ei auta kuin odottaa taas. Tuntu silti kivalta, että jotain uutta tapahtuu, vaikka ei se takaakaan positiivista raskaustestiä.

Lukulista

Ehdin kivasti tutustua blogeihin tälle aamulle ja kylläpä vain mun lukulistassa on vähän luettavaa enää. En halua alkaa seuraamaan raskausblogeja, enkä vauvablogeja. Ne vain tällä hetkellä tuntuvat mulle niin vierailta ja vaikka ne antavatkin toivoa niin en siltikään. Anteeksi.

Saa ehdottaa blogeja luettavaksi.

Kolmas kertako toden sanoo?

Tänään aloitettu kolmas Clomifen kuuri ja pikkuhiljaa pieni toivonkipinä alkaa jälleen hiipiä sisimpään. Ensi viikolla menen seurantaultraan, vaikka mieleni tekisi olla menemättä. Pelko siitä, että meille tämä kolmas kertakaan ei tuo onnistumista on kuiten läsnä.

Aatoksia loppuvuodesta

Olen viime aikoina ajatellut taas enempi keväällä ollutta kohdunulkoista. Luulin jo päässeeni jokseenkin asiasta yli, mutta niin väärässä olin. Tänään aamulla romahdin kesken suihkussa olon tuskaisesta olostani. Itkin ja itkin.

Jos kaikki olisi mennyt oikein niin minullahan olisi laskettu aika ollut vuoden viimeisenä päivänä. Tämän ajan olisi pitänyt olla meille jännittävää ja kutkuttavaa uuden odotusta, mutta ei elämä on edelleen vain ja ainoastaan odotuksen odotusta. Eikä kukaan pysty meille lupaamaan, että muutosta tulisi.

Haluaisin hypätä yli tämän Joulunodotusajan, Joulun ja uuden vuoden ensi vuoden kevääseen ja olla onnellisesti raskaana mielellään tottakai. Ellen saa olla raskaana hypätään edes ajan yli suoraan kevääseen. Kaikkeahan saa haluta. Loppu vuosi tulee olemaan erityisen raskas, koska en pysty olemaan ajattelematta missä kohtaa voitais olla jo menossa.

Kiitos, jos jaksoit lukea tämän itsesäälissä rypevän kirjottaman tekstin pätkän.

Matalapainetta ilmassa

 Olen koko loppukierron ollut hyvin masentunut, itkenyt ja surrut. Tilannetta ei ainakaan yhtään helpottanut, että henkilö jota luulin ystäväkseni puukotti minua lapsettomuusasialla pahasti selkään. Ja kyllä vain mä toivon, että tälle henkilölle tulee vielä joskus eteen tilanne, että hän huomaa mitä olen tarkoittanut kertoessani näistä asioista hänelle. Että hän edes hitusen ymmärtäis mitä olen kokenut. En halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan enää, loukkaantumiseni on hyvin syvää. Mä olen semmonen katkera ämmä, josta muissakin blogeissa on kirjoitettu.

Tänään mennää kp 28. Mahdollisesti huomenna jo alkaa ne pirun kuukautiset ja pitäs koittaa jaksaa saada ittensä vetoon seuraavaan clomikiertoon. Mistä ihmeestä löydän siihen virtaa taas.

Puolvälin ylitse

Tässä sitä nyt ollaan kierron siinä vaiheessa, että ovulaatio on takanapäin. Toiveet ei ole kovinkaan korkealla tästä kierrosta, koska johtofollit kasvoivat väärällä puolella olevassa munasarjassa. Masentaa aika kovasti tuo kohdunulkoisen vuoksi poistamaan jouduttu munatorvi. Eihän se muuta kuin heikentää mahollisuuksia onnistua. Nyt kun vielä ultrassa todettiin, että missä rakkulat luuraa menetin toiveikkuuuteni ja romahdin. Nyt jo, vaikka kuukautisten alkuun on pitkä aika vielä. Ehkä ens kierrossa tai sitten ei :( Tässä kohtaa tieto tosiaan lisäsi tuskaa.

Sain kuiten jotenkin itteni kerättyä kasaan ja aloitin ovulaatiotestien tekemisen. Kyllä se ovulaatio sieltä löytyi kp14. Tähän kiertoon sain myös käyttöön Lugesteronin. Terolutit mulle jäi myös, mutta lääkäri kehoitti käyttämään niitä vain kierroissa joissa en löydä ovulaatiota lainkaan ja muutoin lugeja. Niitä kiertoja nyt ei ole enää ollutkaan löydettyä toimivat liuskatestit.

Hiukan myös protestoin sitä, että joudun ensi kierrossakin menemään seurantaultraan. En haluais tosiaan mitään ylimääräistä informaatiota. En jaksanut alkaa gynen kanssa vääntämään asiasta vaan menen paikalle. En vaan jaksa taistella.

Clomikierto nro.2

Niinhän siinä sitten kävi, ettei me satuttu olemaan niitä onnekkaita joille ensimmäinen clomikierto toisi tulosta. Aika harva loppupeleissä taitaa olla niin onnekas. En edes osannut kuvitella kuinka raskaasti otan kuukautisten alkamisen tällä kertaa. Olin koko viikonlopun ihan hirvittävän itkuinen ja masentunut. Jätin menemättä myös illanistujaisiin minne en normisti olisi jättänyt missään nimessä menemättä.

Huomenna nappaan vikan clomin tälle kierrolle ja ens viikolla on seurantaultra. Laittakaas peukut pystyyn :) Pidän myös teille muillekin toivoville <3

Yksi viiva

Sehän sieltä tuli raskaustestiin eilen kp 29 kuinkas muutenkaan. Kyllä nyt vituttaa :(

Tänään on kp 30 eikä kuukautiset suostu alkamaan. Olen terolutteja syönyt tässä kierrossa(kin) ja niillä ne ovat alkaneet aina kp 28-29. Huomenna uusintatesti.

Loppukierron tunnelmat...

ovat olleet hikiset. En saanut clomeista niitä syödessä mitään haittavaikutuksia, mutta nyt olen useampana yönä peräkkäin herännyt hirmu hikisenä. Petivaatteet ja hiukset märkinä herään keskellä yötä. Aamulla uudelleen herätessä vaiva on poissa ja peilistä tuijottaa kikkaralle vääntyneissä hiuksissaan väsyneen näköinen nainen. Muissa kierroissa ei ole ollut tälläistä ni oletan johtuvan clomeista tietty. Olipa syy mikä tahansa toivottavasti ongelma ei ole tullut jäädäkseen.

Kierron tässä vaiheessa esiintyy toivottomuutta ja epätoivoa, alkukierron rauhallisuus ja positiivisuus loistaa poissaolollaan. Lähestyvä raskaustestin tekeminen pelottaa ja ahdistaa.

Ovulaatio tuli kp 17 bongattua sekä digillä, että liuskalla.

Tänään kp 23

Follikkeliultra

Tänään se sitten oli tuo odotettu ultra. Eilen jännitti kamalasti ja tänäänkin matkalla meinasi jonkinlainen ahdistus tulla päälle. Mahaa väänsi ja ajatus ei kulkenut. Kovalla kiireellä etsin parkkipaikkaa ja juoksin ensimmäisenä veskiin sairaalalle päästessä. Jostain syystä venytin ajamaan lähtemistä.

Onneksi ultran tulos oli positiivinen. Vasemmalla puolella näkyi hyvän kokoinen folli. Vasemmalle toivoimmekin, oikea munatorveni poistettu. Sain ohjeeksi aloittaa huomenna ovulaatiotestien tekemisen. Ilmeisesti Clomit olivat toimineet, vaikka itse epäilytti mahtaako mitään tapahtua, kun ei tullut edes mitään haittavaikutuksia. Ehkäpä ihan hyväkin ettei tullut.

Mies on ensi viikon vapaalla. Hänen vapaansa sattui juuri sopivaan saumaan. Ei tässä auta kuin taas toivoa parasta.

Kiikarissa eka clomikierto

Tervehdys pitkästä aikaa. Olen jotenkin ollut väsynyt koko lapsettomuusasiaan, siitä puhumiseen ja kaikkeen siihen liittyvään. Ei, vauvahaaveet eivät ole poissa. Näen harva se yö unta pikkuisesta tyttövauvasta ja mietin miten esim. sisustaisin omaa nurkkaa pikkuselle, mutta itse lapsettomuutta en ole miettinyt ja surrut.

Tässä kierrossa en ilm. ovuloinut lainkaan. Ei tullut lh-huippua bongattua. Kumpainenkaan liuskatesti tai digitesti ei varmentanut ovista. Edellisessä kierrossahan sain digillä elämäni ekan hymynaaman. Raskaana en ole vieläkään siis ja tänään on kp 4. Seurantaultra on ens viikolla. Jotenkin on rauhallinen olo.

Kp 30

Eilen tehty nega raskaustesti :( Kierto näyttää venyvän.

Viheliäinen Terolut

Nappasin aamulla tämän kierron viimeisen Terolutin. Lääke on aiheuttanut hämääviä oireita raskauteen viitaten. Olen voinut pahoin useana päivänä ja rinnat ovat olleet viikonlopusta asti turvonneet ja välillä kipeät. Kahdessa aiemmassa tero-kierroissa ei tämmöistä ollut. Näistä oireista ei ole kuin haittaa ja alkaa uskoa mahdollisesti olevansa raskaana. Alkaa vain tarkkailemaan oireita enempi ja enempi.

Tässä kierrossa olen kärsinyt myös muutamana päivänä inhottavasta päänsärystä. Mikään lääke ei kipuun ole auttanut, vain nukkuminen on helpottanut tilannetta. Myös pienoista mielialanvaihtelua ja ärtymystä on ilmassa.

Tänään kp 24.

Kuulumisia 9.7.13

Ajattelin hiukan kuulumisia kirjoitella. Vauvaunelmat ovat alkaneet taas isosti pyörimään mielessä. Mikä kertoo siitä, että pahimmat ahdistukset ovat helpottaneet. Odotan jo innolla syksyä ja sen tuomaa clomikiertoa.

Olen nyt toista viikkoa yksin kotona miehen kesäloman jälkeen. Loman aikana aloittelimme talon maalausurakan, jota olemme suunnitelleet monta vuotta. Nyt vihdoin saimme aloitettua. Oman jaksamiseni mukaan olin mukana ja maalaaminen osoittautuikin todella terapeuttiseksi hommaksi minulle. Toistemme seurasta nauttien vietimme enimmäkseen aikaa. Olemme lähentyneet kokemuksen myötä tosi paljon. Mies soittaa joka päivä töistä, vaikka ei olisi edes mitään asiaa. Ihana, että hän osoittaa välittämistä näin.

Tänään on kp 16.

Onko teillä lapsia?

Juu ymmärrän sen, että ihmiset kysyy mielenkiinnosta onko teillä lapsia. Sitä en kuitenkaan ymmärrä miksi pitää alkaa "ei ole" vastauksen jälkeen jankkaamaan ja kyselemään onko tulossa.. onko yritystä jne. Varsinkin kun ihminen on ihan vieras ja ensimmäistä kertaa tavataan.

Koin Juhannuksena oloni epämukavaksi tämänkaltaisessa tilanteessa. Olisihan se ollutkin liian hyvää, jos koko ilta ois mennyt ilman moista utelua. Teki mieli juosta paikalta pois itkemään, mutta pidin pintani ja vastailin asiallisesta vaihtaen katseita samalla mieheni kanssa. Aika pian vetäydyinkin nukkumaan. Seuraavana päivänä tuli kiukku kotimatkalla.

Ei näihin tilanteisiin ikinä kait totu, mutta jospa joskus helpottaisi.

Kp 1

Tänään ne kuukautiset sitten alkoivat.

Jälkitarkastusta ja jatkosuunnitelman tekoa

Tällä viikolla olisi tullut 12 raskausviikkoa täyteen, jos kaikki olisi mennyt hyvin. Kalenterin merkintä siitä muistuttaa, mutta sen sijaan tällä viikolla olikin jälkitarkastus lapsettomuuspolilla. Kohdunulkoisenraskauden leikkauksesta on pian 5 vkoa. Jännitin jo edellisenä iltana sairaalaan menoa ja astellessani hissiin tunsin puristusta rinnassa ja lävitse humahti kuuma aalto. Hyvin kaikki lopulta meni ja sain itseni koottua, miehen mukana olo auttoi paljon.

Toipuminen fyysisesti on edennyt normaalisti. Paikat ovat kunnossa ja näytin ovuloineen vasemmalta puolelta. Kuukautiset eivät ole vielä alkaneet ja arvio oli, että 1-2 vkon sisällä pitäisi alkaa. Psyykkinen vointi sitten taas ei ole vielä kovinkaan kummoinen. On toki tällä hetkellä hirmu paljon parempi kuin esim. 2 vkoa taaksepäin, mutta leikkauksen jälkeen vaivaksi tulleet ahdistuskohtaukset kiusaavat vielä silloin tällöin. Ei enää onneksi päivittäin kuten alussa. Terveyskeskuslääkärin mukaan ovat paniikkioireita. Erittäin ahdistavia ja lamaannuttavia ovat pahimmillaan olleet ja alkuun säikähdin tosi paljon, kun en aiemmin ole moisia kokenut. Luonnollista, olenhan kokenut ison menetyksen.

Tarkastuksen jälkeen aloimme miettimään tulevaa. Edetään siinä tahdissa mikä meille parhaiten sopii, mutta polin kesätauon vuoksi kuitenkin aikaisintaan elokuussa olen yhteydessä sinne. Tämä sopii minulle ja meille paremmin kuin hyvin. Minulle on tärkeää saada toipua hetki vielä rauhassa ja mies on samaa mieltä. Meillä on pitkä lapsettomuushistoria taustalla joten clomifen otetaan käyttöön joka tapauksessa, vaikka spontaanin raskauden mahdollisuus onkin olemassa. Mitään kehoitusta käyttää ehkäisyä tai pitää taukoa yrityksessä ei ole. Olen yrittänyt olla ajattelematta hoitoja ja jatkoa, mutta niin vaan pelko siitä, ettei toista kertaa tärppääkään pyörii mielessä. Myöskään pelko kohdunulkoisen uusiutumisesta ei ole vieras.

Luulen blogihiljaisuuuden jatkuvan ainaki jonkun tovin vielä. Nautitaan kesästä ja lomasta. Ladataan akkuja syksyyn. Hauskaa Juhannusta lukijoille!

Blogin avoimuus

Tämä blogi saattaapi muuttua suljetuksi. Tällä hetkellä ahdistaa niin kovin ja en pysty tänne kirjoittamaan kaikkea mitä haluaisin. On vaikea, kun olisi tarve kirjoittaa, mutta ei pysty.

Katsotaan miten käy. En tee mitään hätiköityä päätöstä.

Kevyempi hengittää

Tänä aamuna heräsin pirteämpänä kuin aikoihin, vaikka näkemäni uni ei mukava ollutkaan. Seitsemän aikaan nousin juomaan lasillisen vettä ja jatkoin unia vielä pari tuntia sen jälkeen. Lähemmäs 10 tuntia unta, josta yhtäjaksoista yli 7 tuntia ja se on paljon. Unessa olimme miehen kanssa tupareissa ja siellä oli pariskuntia paljonkin. Useimmilla naisilla lapsia ja he katsoivat minua nenän vartta pitkin ja säälien. Tuntui todella ahdistavalta. Olen helpottunut, että uni on alkanut maistumaan viimeinkin. Tuntuu olevan tehokasta lääkettä. Kyllä selviän tästä, periksi ei anneta.

Suru

Olen rikki. Voisi luulla, että olen vahva, mutta suljen itseni jotta kukaan ei näkisi kuinka paljon minuun koskee. Sisällä myllertävä paha olo vetää välillä pohjalle, enkä meinaa sieltä jaksaa nousta. Mies sai tämän viikon vapaaksi järjestettyä, yksin en tällä hetkellä pystyisi olemaan. Läheisyyden kaipuu on valtava ja tarvitsen hänen lohduttavia/järkeviä sanomisia niin usein vahvistamaan olemistani, että olen huolissani myös hänen jaksamisesta. Kuinka kauan hän jaksaa...

Leikkauksen jälkeinen ilta eli perjantai ja lauantaikin menivät sumussa. Fyysisten kipujen vähennettyä henkiset kivut iskivät rankalla kädellä. Syytän tapahtuneesta itseäni, vaikka moni taho on sanonut etten ole mitenkään voinut aiheuttaa tapahtunutta, enkä olisi sitä voinut estää. Olen pyytänyt lukuisia kertoja mielessäni anteeksi pikkuiselta sitä etten pystynyt häntä suojelemaan. Minulle hän oli todellinen jo tässä vaiheessa. Kuva mielessä pienestä ihmisalusta, jonka sydän sykkii, mutta joka revitään pois ja syke sammuu saa minut täysin raiteltaan. Voihan mielikuvitus. Mieheltäni pyytelen myös anteeksi, että olen viallinen ja hän joutuu vuokseni kärsimään.

Isoimmaksi haasteeksi ovat osoittauneet ahdistus- ja pelkokohtaukset, joita on enimmäkseen iltaisin ja öisin, välillä päivälläkin. Ne rajoittavat elämää niin paljon, että jouduin pyytämään pienen määrän Opamoxia selvitäkseni eteenpäin. Viime yönä nukuinkin pitkään aikaan 6 tuntia putkeen. Ihmisten ilmoille en mielelläni mene. Apteekkiin en suostunut menemään, kaupassa kävin eilen vaan olihan se vaikiaa.

Haava on tällä hetkellä tuore. Pienin askelin eteenpäin. Kyllä elämä vielä voittaa ja meillä on sylissämme pikkuinen. Siihen ajatukseen täytyy luottaa, vaikka kuinka pelottaa.

Tähän loppuun kirjoitan vielä... Kiitos lohduttaneille <3

Viallinen

Torstaina varhaisultrassa kohtu oli tyhjä. Ei löytänyt raskautta lain, ei lääkäri viitsinyt enempää ultrata vaan laitto mut labraan verikokeisiin ja kotiin odottamaan puhelua. Ne sanat "näitä sattuu" tuntui todella pahalta. Ei minkäänlaista myötätuntoa. Raskaushormoni oli niin korkea, että seuraavana aamuna syömättä ja juomatta labran  kautta ultraan ja siitä leikkuriin. Leikkaava lääkäri paikallisti ultralla raskauden munatorven läheltä.

Alkio oli kiinnittynyt vialliseen munatorveen ihan lähelle kohtua. Nyt sitä viallista torvea ei enää ole. Toinen munatorvi on tarkistettu leikkauksessa ja se on normaali. Eihän näitä tosiaan voi tietää, mutta nyt tiedetään, että ainakin toinen munasarja toimii ja sieltä on mahdollista kerätä munasoluja koeputkihedelmöitykseen. Mutta en jaksa nyt enempää...

Alkuviikon ajatuksia

Olo on edelleen kuin hölmöläisellä. Soitin eilen neuvolaan aikaa varatakseni ja ensimmäinen aika on 23.5.  Selitin puhelimessa sitä kuinka en oikein usko vieläkään tuohon plussaan ja miten oudolta tuntuu. Terkkari sanoi, että voin mennä sinne vielä tekemään testin ja niimpä sovimmekin treffit tälle aamulle. Aika ei ollut mikään pitkä. Keskusteltiin hieman minun sairauksista ja päädyttiin lähetteeseen äitiyspoliklinikalle. Menen samalle lääkärille, jonka luona kävin raskauden suunnittelussa maaliskuussa. Sain ajan varhaisultraan ensi viikon torstaille.

Pikkusen palelee ja kylmää välillä, mutta mistään isosta oireaallosta ei ole tietoa. Kahvinjuonti on tökkinyt välillä, mutta liitin sen sairastamaani vatsatautiin. Kertaakaan en oksentanut, vatsa vain oli pahasti sekaisin. Ehkäpä etomista on ihan kummastakin syystä ollut. Olin toissa viikonloppuna aika heikossa hapessa ja joudun käymään lääkärissäkin. Söin kuurina maitohappobakteereja ja aloin piristymään lopulta. Testaamista siirsin ja siirsin. Toisaalta odotin myös kuukautisia ja pitkiä kiertoja on ollut aiemmin paljonkin niin en siksikään mitään kiirettä pitänyt. Pettymyksen pelko painoi mieltä.

Toivotaan, että ihme pysyy mukana <3

Tänään rv 6+0

Epätodellinen olo

Onpas vaikeaa kirjoittaa. Yritän silti. En millään meinaa uskoa todeksi, että raskaus on alkanut "itsekseen" ilman varsinaisia hoitoja. Olin niin asennoitunut siihen, että hoitoihin edetään. Vielä pari viikkoa sitten kysyin gyneltä tarkemmin mitkä tutkimustulokset viittaavat siihen ettei ovulointi kohdallani tapahdu. Kuukautiset ovat olleet 2 krt kokonaan poissa useamman kuukauden, pitkät kierrot ja ultratessa ei ole näkynyt sitä mitä pitäisi, nämä asiat lääkäri kertoi. Eivätkä ovulaatiotestitkään ole näyttäneet ikinä mitään vahvaa viivaa. Oliko niin, että maaliskuun alussa tehdyllä aukiolotutkimuksella oli oma vaikutuksensa, entäpä kahdella Terolut-pätkällä? Mene ja tiedä. Toivon vaan kovasti kaiken menevän jatkossa hyvin. Kaikki on niin kovin alussa vielä.

Laitan tähän joitain tietoja kierrosta ennen positiivista raskaustestiä
-Edellisten kuukautisten alkamispäivä 26.3
-Kp 8-17 ovulaatiotestejä, ilman huipun löytämistä. Parina päivänä näkyi tuskin havaittavat haamut.
-Kp 13, 15 ja 17 seksiä. Mies lähti reissutöihin kp 17, joten kerrat jäivät tuohon.
-Kp 17 aamulämmössä selkeä notkahdus alaspäin
-Kp 34 hailakka haamu raskaustestiin. Noiden liuskatestien tulkinta ei ole vahvin puoleni.
-Kp 38 digitestin tulos:Raskaana 2-3

Mitään varsinaisia raskausoireita en ole havainnut. Aamulämmöt ovat pysyneet koholla ja kuukautiset jäivät tulematta. Muutamana päivänä pari veristä tippaa sillon kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa.

Olen puulla päähän lyöty. Menee varmaan tovi ennenkuin tämä menee tajuntaan. Olo on onnellinen, mutta varautunut ja hieman pelokas.

Tänään torstaina

Tulin pikaisesti kirjottamaan kuulumisia.

Olo on ihan outo. Tapahtuiko tämä todella tänään... Digitestin viesti Raskaana 2-3. Tätä täytyy pureksia hiukan. Kirjoitan myöhemmin jotain järkevää, nyt ei kykene.

???

Kuukautisia ei kuulu. Maanantaista lähtien on joka päivä tiputtanut muutaman verisen tipan. Ennen tämmöistä ei ole ollut, vaan kuukautiset ovat alkaneet kunnolla pian. Mahtoiko Terolutit nyt sitten vain sekoittaa kierron, vaikka eka kuuri toimikin hyvin. Ei, en halua tehdä raskaustestiä. En halua nähdä sitä yksinäistä orpoa viivaa ja pahoittaa mieltäni.

Tuntuu kuin taas stressi ja odotus pitkittäis kiertoa. Sitä odottaa niin kovin ekaa clomikiertoa ja sitten kroppa pettääkin. Onhan tuo vielä normaalin rajoissa, jos alkaa pian.


Tänään kp31

Pikkunen valonpilkahdus

Clomiresepti on apteekissa! Enpä nukkunut paljon viime yönä kun odotin puhelua polilta, nyt helpotti. Hiukan olin valmiina ettei sitä saiskaan, vaikka paineet ovatkin erinomaiset olleet. Sitä varautuu aina pahimpaan.

Tänään kp23.

Ulkopuolinen

Kaveripiirissä isolla osalla nuorimmat lapset alkavat olemaan jo teinejä. En kuulu siihen porukkaan. En liioin tunne mitään yhteenkuuluvuutta pienten lasten äitien tai raskaana olevien kanssa, niitäkin on muutama. Tunnen itseni kiusaantuneeksi heidän seurassaan ja suru valtaa mielen hyvin usein.  Niin moni asia muistuttaa siitä mitä kaipaan ja mistä unelmoin. Haluaisin myös olla äiti.

Minne sitten kuulun? Täällä vain leijun haavemaailmassani kuulumatta mihinkään. Ahdistaa.

Toiveena ovulaatio

Aloin sittenkin kuluvalla kierrolla kp 10 tikuttamaan ovista, vaikka olinkin päättänyt etten sitä tee jokin pisti muuttamaan päätöksen. Eilen sitten tulikin se haalea toinen viiva mikä nyt ei vielä mitään tarkoita, mutta minulle se oli tärkeä tapahtuma. Tänään kontrolliviiva hädin tuskin näkyi, mutta eipä näkynyt muutakaan. Joten se siitä ilosta.

Olen asennoitunut siihen, että ens kierrossa kun saamme Clomit käyttöön ovulaatio ois mahdollinen "oikeesti" ja tämän kierron olen ottanut ihan väliaikana ja verenpaineen seuraamisena.

Noiden testien tuijottelu on sitten niin vihonviimeistä puuhaa... Varsinkin kun negaa pukkaa jatkuvasti ja nämä tulokset ovat omiaan latistamaan mieltä. Aamulämmöt sentään noudattaa jonkinlaista kaavaa.

Tänään kp 15 ja Terolutit aloitettu.

Testissä toinen viiva

Bongasin ovistestissä toisen viivan vaikkakin hailakan. Nyt sen pitäs siitä ilm. vahvistua...

Eka kerta näin! :)

Suru puserossa

Tämä nyt ei varsinaisesti liity lapsettomuuteen, mutta oma osuutensa sillä varmaankin on siihen että saatiin eilen illalla mojova riita aikaiseksi. Hermot kireilee molemmilla. Olen ollut useampana päivänä pääkipuinen, niskat jumissa. Eilinenkin meni oikeastaan koko päivän välillä kipuillen. Iltayöstä kipu paheni niin pahaksi, että tulin avanneeksi suuni nukkumaanmenosta liian aikasin. Meillä oli miehen sisko miesystävänsä kanssa kylässä. Odottelin n.2 tuntia ja sitten alkoi kiehumaan yli. Käytin aika terävää kieltä ja mies suuttui siitä niin, että soittivat taksin ja lähtivät hotelliin yöksi.

Eikä siinä mitään, mutta miehestä ei ole kuulunut vieläkään mitään. Sisko kävi miehineen hakemassa päivällä loput tavaransa ja lähtivät kotiin ajelemaan. Siinä tavaroita hakiessa tuli vaihettua pari sanasta. He eivät kuulemma tiedä missä mies on ja kuulin siskoltansa lauseen "x ei sinua kovin kauaa katso". Mene ja tiedä mitä ovat jutelleet, mutta näin mullakin oli jo yöllä olo ettei nyt olekaan mistään pikkuriidasta kyse, vaikka aihe aika mitätön onkin. En tiedä mistä johtuu tuo tunne, koska päivällä vielä oltiin niin onnellisia kun yhdessä kokkasimme tarjottavia.

Toivon totisesti, että mies pian kotiutuu tai laittaa ainaki viestin että kaikki on hyvin. Hänellä on puhelin kiinni ollut koko ajan. Olen yrittänyt soittaa ja pari viestiäkin olen laittanut. Kaikki muut nauttivat alkoholia paitsi minulle ei maistunut, koska voin välillä pahoin.

Taidan olla aika hirviö näine välillä kiehahtavine tunteineen.

Ekasta Terolut kierrosta

Terolut tuntuu toimivan niinkuin pitääkin. Kierto on tasan 28 päivää. Tottakai olen pettynyt, miksen olisi. Aina sitä toivoo, että tapahtuiskin ihme ja tulisi luomusti raskaaksi. En kuitenkaan ole nyt samalla tavalla surullinen kuin yleensä. Olen tyytyväinen kierron lyhenemisestä. Kuukautiset tulivat kuin kellonlyömällä, ei mitään tiputtelua tms.

Toukokuuta ja sen clomi-avusteista kiertoa odotellen... Jaksaa jaksaa. Näin ainakin odottelu lyhenee kiertojen osalta. Itseasiassa, jos kierto ei pitene seuraavat kuukautiset alkavat jo huhtikuun puolella.

Vaikuttaisi myös siltä, että verenpainelääkityksessä on löydetty sopiva annostus. Ymmärrän hyvin miksi tilaa haluttiin seurata. Olin tässä välissä tosi huonovointinen välillä ja ihmekös tuo kun tapahtui alasajao kahdesta lääkkeestä ja yksi vain jäi käyttöön.

Torstain torinoita

Olen miettinyt olenko todellakin ollut niin etäinen viime aikoina ja kuukausina, että tuntuu kuin ystävät/kaverit olisivat sen myötä kaikonneet kauas. Paria henkilöä lukuunottamatta näin on käynyt ja tunnen välillä itseni todella yksinäiseksi. Yksi näistä henkilöistä vannotti vielä vajaa vuosi taaksepäin, että hän on koska vaan valmis kuuntelemaan. Onhan hänellä itselläänkin kokemusta lapsettomuudesta. En ole kuormittanut ketään, ei ole siitä kyse ettei hän enää jaksaisi. Vaan siinä vaiheessa, kun olin valmis keskustelemaan sain aika nuivan vastaanoton. Oltiin kuiten muutoin jutuissa ni siksi hiukan ihmettelen.

Oikeastaan huomasin jo viime vuoden puolella, ettei joitakin tyyppejä jaksa hitustakaan kiinnostaa meidän lapsettomuus tai lähinnä toisten tunteet. Puukkoa väännettiin haavassa joko tarkotuksella tai tahattomasti. En ole kysynyt asiasta, koska silloin tuntui niin pahalta. Olen ollut hiljaa ja ottanut kaiken vastaan. Juu, olen kiltti "tyttö" enkä pullikoi vastaan, vaikka joskus ois syytä ollut.

Tästä mun "tohvelimaisuudesta" kuten mies asian ilmaisi on tullut muutenkin ongelmia ihan nykyhetkeen. En kerta kaikkiaan osaa avata suutani jutellessa gynen kanssa. Olen nyt viime päivinä puheluiden kautta hoitanut lääkeannostuksien nostoja jne. Annan viedä itteeni niinkuin pässiä narussa ja itken sitten jälkeenpäin ja olen vihainen itselleni. Meillä ei oikeasti synkkaa tämän lääkärin kanssa ollenkaan, vaikka luulin että homma lähtisi toimimaan. Eka käyntihän oli mulle ikävä kokemus ja toisella kertaa miehen ollessa mukana kaikki meni hyvin. Lääkäri on jyrkkä ja kylmä.

Viimisimmän puhelun jälkeen mies avasi linjat ja soitti uudelleen, vaikka aikaa ei oltukaan varattu. Hän halusi jututtaa lääkäriä ja oli kertonut miltä minusta tuntuu. Ehkä siksi, että olin jo ilmoittamassa polille etten enää käy siellä vaan annan koko asian olla. Hävettää, olen ihan reppana. :(  Olisi todella ikävää, jos en vaan huonojen kemioiden takia haluaisi enää jatkaa. Käymme siis julkisella puolella ja siellä ei ole tarjota toista lääkäriä meidän paikkakunnalla. Yksityiselle meneminen ei ole vielä suunnitelmissa. Tottakai mikäli julkisen puolen hoidoista ei ole apua niin sen jälkeen, jos on järkeä jatkaa niin menemme. Kaikki kuiten aikanaan.

Tänne blogiin saan onnekseni kirjoitettua asiat niiku ne ovat. Ihan toivoton tapaus en kait sitte ole.

Masistelua

Olen viime lääkärissäkäynnin jälkeen ollut haluton testailemaan ovulaatiota. Jätin testaamiset kokonaan väliin. Ei kiinnosta ja tuntuu turhalta, lääkäri on selvin sanoin sanonut useamman kerrankin, että ei usko ovulaation tapahtuvan lainkaan ja omat aiemmat pitkätkin testauspätkät tukevat tätä tietoa. Enhän ole ikinä saanut kahta viivaa edes ovistestiin. Olisin onnellinen edes pienestä haamuviivasta. Positiivinen raskaustesti kuulostaa niin kaukaiselta haaveelta.

Aamulämpöjä olen mittaillut, mutta mahtaako nekään nyt todellista kuvaa antaa Terolutin lämpöjä nostattavasta vaikutuksesta johtuen. Torstaina menee tän kierron viimeinen Terolut. Fertility Friend laitto ekaks mahdollisen oviksen kp9 ja muutti sen myöhemmin kp13, mutta näille nyt on ihan sama missä ne ovat. En ole kovinkaan valoisalla mielellä, koska tiedän seuraavan kierronkin menevän ihan samaan olemattomuuteen. En usko käyttäväni ovistestejä sielläkään. Tässä sitä viime postauksessa vannomaani "postiivista ajattelua".

On paha olla. Väsyttää päivällä normaalia enemmän, toisaalta sitten taas yöllä ei meinaa saada nukutuksi. Tänään kp22. Jää nähtäväksi lyhentääkö terot lainkaan tätä kiertoa. Tuntuu inhottavalta, kun ei ole muuta kuin negatiivista kirjotettavaa. Tänne oksennan pahan oloni.

Aamun ajatuksia

TSSG-tutkimuksen tulos. Munatorvet ovat auki ja kaikki muukin näyttäisi olevan kunnossa. Itse tutkimuskin meni hyvin, ihan niinkuin jokunen vuosi sitten aiemmin. Pari kertaa tutkimuksen aikana vihlaisi kipeää, mutta ei mitenkään sietämättömästi. Kivut muistuttivat kuukautiskipuja, mutta vahvempia ja kestivät vain sen hetken. Ekaan munatorveen pumpattaessa nestettä ja ilmaa kuplat näkyivät pikaisesti näytöllä. Ehdin jännitykseltä jopa hiukan seuraamaan tilannetta. Toinen ei sitten ollutkaan ihan niin pikainen. Sinne sai pumpata nestettä ja ilmaa useamman kerran. Tunsin kovaa kipua ja ajattelin et tukossa taitaa olla, mutta lopulta kuplat näkyivät myös siellä. Tällä käynnillä sain myös Terolutit säännöllistämään kuukautiskiertoa ettei kierto venyisi kuten viime kierrossa.

Olen erittäin helpottunut käynnillä saamista tiedoista. Munatorvet ovat auki ja lapsettomuuden syy on oletettavasti anovulaatio. Minulla ei ole esim. PCO.ta tai endoa, jotka sitten taas vaatisivat lisätoimenpiteitä. Silti olen murheenmurtama siitä, että en saa clomeja käyttöön vielä tästäkään kierrosta vaan vasta toukokuussa ja sekään ei ole varmaa. Reseptiä ei kirjoitettu valmiiksi. Eihän clomit sitä takaa, että raskautuisin heti, mutta olisin halunnut jo nyt saada tilaisuuden tietää kasvaako munarakkula edes. Lääkäri totesi, että pelkässä anovulaatitilanteessa meillä olisi muka jotenkin parempi onnistumismahdollisuus. Ei lohduttanut siinä tilanteessa ja näiden vuosien jälkeen en missään asiassa katso olevani jotenkin helpommassa asemassa.

Se ei ole pelkkä anovulaatio. Minulle se tarkoittaa sitä etten voi tulla raskaaksi ilman apuja ja joku on niiden lääkkeiden reseptien kirjoittaja, joita tarvitsen ovulaation aikaansaamiseksi ja joku voi olla myös kirjoittamatta reseptejä. Tietysti on myös mahdollista, ettei mikään valmiste toimikaan. Olen myös varautunut pahimpaan.

Eilen illalla kuiten sohvalla makoillessani tuli sellainen levollinen olo, vaikka koko päivän ja alkuillan olin hirmu itkuinen ja jopa vihainen tulevasta odottelusta. Sanoin miehelle, että ei tämä yksi odottelukierto tässä välissä niin paha ole. On se pitkä aika vuosien odottelun jälkeen, mutta ei kuitenkaan ole kun "järkevässä tilassa" ajattelee. Tällä väliajalla saadaan verenpainelääkitys muutettua. Nostetaan lääkeannosta mikäli tilanne sen vaatii. Kysyin mieheltä mikä hänen olo on ja hänkin oli rauhoittunut. Päivällä hän meni polikäynnin jälkeen heti ulos touhuilemaan mistä tiiän hänellä olleen paha olo. Se on hänen keinonsa selviytyä, tehdä jotain. Siellä hän paukutteli vanhan ulko-oven irti ja asensi uuden.

Nyt vain positiivista ajattelua ja levollista mieltä. Yritän olla antamatta murehtimiselle valtaa, mutta pahojen päivien takia ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Katsotaan rauhassa mitä kevät tuo tullessaan.

Välillä jotain positiivistakin

Eilen illalla ne alkoivat ja aamulla sain varattua ajan munatorvien tilan kurkkaukseen. Piristyin heti, vaikka yleensä kuukautisten alkaminen on laittanut mielialan hiukan matalaksi. Tunnustan, tirautin muutaman kyyneleen. Oishan sitä toivonut, että ei olisi tarvinut hoitoihin asti edetä. Kukapa sitä ei toivois tässä tilanteessa.

Tänään olen sitten vaihtanut pirteämpiä verhoja tupaan ja muutenkin kaivanut värikkäämpiä tekstiilejä esille. Pienestä sitä saa virtaa. Ensi viikolla on TSSG tutkimus ja neuvottelu mitkä lääkkeet jätän pois ja mitä lääkityksiä jatketaan. Muutoksia tulee. Kiva kun homma etenee edes hiukan. Eilisiltaan asti olin jonkinlaisessa jumittuneessa tilassa.

Pitkittynyt kierto

Kp 37... Ai kamala mikä harmistus.

Nyt niitä kuukautisia ei siis todellakaan kuulu ku niitä odotetaan. Kuinkahan kauan näitä nyt pitää odotella. Ei en usko 9 kuukauteen, vaikka ystäväni tämmösen ajatuksen ilmaan heitti.

Huomenna teen testin ja soittelen polille kysyäkseni mitä tehdään. Edelliset kuukautiset olivat tarpeeksi oudot ni en nyt usko kuin, että stressi tekee tehtävänsä.

Malttamaton sanois joku

Miks menkat ei voi nyt vaan alkaa, että saisin aikaa yrittää aukiolotutkimukseen saada.

Olen katsonut kalenteria tänään monen monta kertaa ja laskeskellut. Näillä näkymin aikaisintaan huhtikuussa pääsemme yrittämään lääkkeiden avulla. Mahdollisesti vasta toukokuussa ja kesän ajaksi poli menee kiinni. Joka ainut kerta tämän todettuani olen purskahtanut lohduttomaan itkuun.

Maaliskuun kierto siis ollaan vaan ja odotetaan. Mitään ei siihen kiertoon tulla saamaan avuksi. Tekis mieli kiljuu välillä tuskasta, miks tän piti mennä näin. Miks anovulointi pitää olla niin selkeä. Ehkäpä ne kuukautiset ovat todellakin alkamassa tai sitte tuo pitkittyminen vain ottaa niin luonteen päälle.

Tuskainen olo. Miks en jaksais odottaa nyt, vaikka niin monta vuotta olen jo jaksanut...

Eilen oli hyvä päivä. Kävin ystävän luona. Hyvä niin, koska olen huomannut erakoitumista. Haluan olla kotona omissa oloissani. En jaksaisi millään lähteä minnekään.

Itsekkyyttä vai itsesuojelua?

Jo aiemmin viikolla kirjoitin tuosta uutistulvasta. Kerta kaikkiaan tuli raja vastaan ja poistin 2 kaveria facebookista jatkuvien seinällä hyppivien julkaisujen vuoksi(paljon yhteisiä kavereita neki tekstit näkyi), jotka saivat vaan muistamaan sen mitä itse kaipaan kaikkein eniten tässä hetkessä. Vastaantulevien ihmisten tulvaan en pysty vaikuttamaan, mutta siihen mitä netissä luen se on minun asiani ja jos edes muutaman viiltävän syvän vihlaisun sisälläni pystyn estämään tällä ehkä se on oikein. Joku voi pitää lapsellisena ratkaisuna, mutta tämä henkilö ei sitten varmaan ymmärrä oikeasti mitä on olla lapseton tahtomattaan.

On se tullut kyllä käytännössä useaan kertaan todettua, etteivät ihmiset ymmärrä. Tuttavapiiristä aidosti, näin ainakin tunnen, saan ymmärrystä, välittämistä ja tukea henkilöiltä joita lapsettomuus tavalla tai toisella on koskettanut. Ennen olin hyvin avoin kertomaan kohtalostani, mutta huomatessani miten tässä on käynyt olen sulkeutunut. Siksi kirjoitan tätä blogiakin osittain.

Asiasta kolmanteen FF näytti lämpöjen mukaan ovulaation kp24, viiva oli katkoviiva. Olin tehnyt silloin negan testin. Tänään ovulaatio siirtyi kp26. Nyt mennään kp29 ja kierron pituus on ollut 33pvää useamman kerran. Eikä mitään, kuukautiset siellä ovat tulossa. Olin aika kipeä aamupäivästä. Toivon, että alkaisivatkin jo niin saisin soitettua aikaa aukiolotutkimukseen.

Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

Niin...

Tänään olen niin täynnä...

...näitä ilmotuksia että meille syntyi vaavi tai jokohan kohta tulee lähtö synnyttämään. Taikka joku hehkuttaa olevansa raskaana. Just nyt ei jaksais niin millään, mutta ei auta tämä on kohtaloni. Saada aina vaan lukea näitä uutisia.

Eikö vois olla jo minun vuoroni kertoa jotain noista... :(

Nyt en jaksa muuta kuin käpertyä untuvapeiton lämpöön ja itkeä itseni uneen.

Toinen polikäynti

En ole millään jaksanut mitään kirjoittaa, mutta nyt ajattelin kun untakaan en kuitenkaan tule saamaan vähään aikaan. Olen viime aikoina kärsinyt unettomuudesta tosi kovin. Niin, että on ihan vaikea ollut saada tehtyä mitään päivisin, koska silmäluomet painaa.

Olimme eilen miehen kanssa kuulemassa tuloksia ja tekemässä suunnitelmaa. Sen verran voin kertoa, että mitenkään nopeasti tämä ei todellakaan etene. Edelleenkään minulla ei ole mitään lääkitystä. Sanoin gynelle testanneeni ovulaatiotestillä 10kp lähtien ja polipäivänä oli jo 19kp. Hän tähän sanoi vaan, että todennäköisesti ovulaatiota ei ole tulossakaan. En testannut tänään sitte lainkaan ja mieskin joutui lähtemään töihin kesken viikon, joten eipä siitä mitään hyötyä olisi vaikka löytyiskin. Olisin odottanut, että hän ois tarttunut asiaan jo. Lämmötkin viittasivat ettei tapahdu, olen FF:ään kirjannut joka aamu.

Seuraavaksi olen menossa synnytysvastaanotolle lääkärin kanssa keskustelemaan lääkityksistä joita minulla on ja hyytymishäiriötestin tuloksista. Tämä henkilö siellä on perehtynyt näihin asioihin enemmän. Näitä käyntejä kuiten jatketaan nyt päällisin. Munatorvien aukiolotutkimus on seuraavassa kierrossa tulossa. Muistin väärin ja ovat ne viimeksi 2007 olleet auki, mutta gyne haluaa itse katsoa uudelleen. Itsekin tätä toivoin tottakai. Tiedän myös lääkitykseen tulevan muutoksia joten hyvä tuokin käynti on läpi mennä. Haluanhan mahdolliselle lapselle kaikkea parasta. Clomit ovat ekana kokeilussa, mutta vasta näiden parin käynnin jälkeen.

Ylimääräisistä karvoista joita minussa kasvaa lääkäri ei ollut kauhean huolestunut, vapaata testosteronia oli hiukan liikaa. Eli ei hän kovinkaan vahvasti siis PCO:ta epäillyt. Olin itse itselleni sen diagnosoinut. Toki jatkotutkimuksissa voi löytyä jotain. Kilpirauhasarvo ja muut labrat olivat hyvät.

Mieheni ollessa läsnä ja tukena sain sanottua edelliskäynnistä sen, että minusta tuntui kuin olisin ollut tuomiolla onko minusta äidiksi vai ei. Hän selitti asian selkeämmin ja annoin hänelle luvan jutella hoitajan kanssa, jonka luona käyn. Virallista kautta pyyntö ja minä sovin etukäteen hoitajan kanssa hiukan mistä saa puhua. Mies kyllä sanoi, että hän kyllä tietää missä mennään ja pitäisi riittää. Oli hyvä, että sain tämän sanottua ja jatkoa ajatellen menen mielelläni hänen vastaanotolle, kun ei ole mitään kaihertamassa ajatuksissa.

Ylipäätään tämä käynti oli paljon pehmosempi ja mukavampi kuin eka. Saatiin myös matskua luettavaksi mukaan ja lähdin positiivisella mielellä ulos huoneesta tällä kertaa.

Toiveikas, se sana kuvaa hyvin nyt minuu. Mikään ei ole varmaa, mutta ainakin kaikki voitava tullaan tekemään

Keskiviikkoa

Aamulla labraan jonottaessa hoitsut kävelivät ees ja taas ja yhdellä hoitajista näkyi selvästi ja somasti vauvamaha. Aloin toivomaan, että en vain joutuisi hänen piikitettäväksi. Kuinkas muutenkaan ni tottakai oven avatessa siellä hymyili ja tervehti iloinen raskaana oleva nainen. Tekohymy kasvoilla annoin ottaa verikokeet. Onneksi sama henkilö ei tullut ottamaan sydänfilmiä.

Tänään näin myös kuvan tästä neljännestä yllättävästä tätitettävästä. Hän on ihana jo siinä kuvassakin. Toivottavasti pian saisin tavata hänet ihan livenäkin. Ainakin tahtoisin. Melkein arvasin, että näin kävisi. Kyllä silti olen vielä hiukan loukkaantunut, mutta eihän se tämän lapsen syy lainkaan ole.

Jospa yrittäisin...

En oikein saa mitään kirjotettua, vaikka kyllä mietin asioita ja pohdin niin tekstiksi asti en niitä ajatuksia saa laitettua. En ainakaan kovin järkevästi. Monta aloitusta olen poistanut.

Ennen ens viikon poliaikaa on edessä useampi tutkimus. Munuaisten toimintaa tutkitaan, sydänfilmi otetaan ja verenpaineen seurantalaitekin asennetaan vuorokaudeksi. Näistä asioista olen menossa sisätautilääkärin vastaanotolle helmikuun lopulla. Nyt sain vasta ajat näihin, olen jo aiemmin pyytänyt. Hyvin nopeasti järjestyi onneksi.

Myös jo lapsena diagnosoitu verenhyytymishäiriö on nyt tutkinnan alla. Minulta on viimeksi yläasteiässä tarkistettu sen tila ja eri paikkakunnalla. Emme saaneet nykyiselle paikkakunnalle mitään kunnollisia tietoja näistä tuloksista. Mitään ongelmia ei ole sairauden suhteen ollut, mutta mahdollista raskautta ajatellen asia pitää selvittää.

Olen "positiivinen" itseni ja pelkään näistä jotain ikävää löytyvän.

Mies on ihana ja hänellä toivo selvästikin elää enemmän kuin minulla. Kävimme kirpparilla ja ihailin siellä vanhaa punaista puista kelkkaa. Hän sanoi, että tekee itse sellaisen jotta saan lasta vetää siinä pitkin pihaa. Ehkä voisi yrittää päästä pessimistisestä asenteestaan hiukan eroon, mutta vuodet ovat muokanneet minusta tällaisen naisen. Nainen, joka pelkää pahinta. Sellainen olen.

Toisen positiivinen asenne kuiten auttaa asiaa. Mitä tästä tulisikaan ilman ihanan mieheni tukea ja turvaa.

Neljän lapsen täti!

Reilu viikko taaksepäin kuulin yllättäin, että olenkin neljän lapsen täti enkä kolmen niinkuin luulin. Olen nyt mutustellut asiaa mielessäni ja purkanut kiukkua siitä miks se kerrottiin juuri nyt, eikä jo aiemmin. Tähän sisareeni jolla tämä lapsi yllättäin on olemassa en ole pystynyt olemaan yhteydessä. Eikä hänkään ole mitään yhteyttä ottanut ja tietää minun nyt tietävän.

Yksi sisaristani asuu sattumoisin samalla paikkakunnalla kuin minä ja hänelle olen kyläillessä joulukuun alussa kertonut, että olemme nyt päättäneet mennä lapsettomuustutkimuksiin/hoitoihin ennen kuin on myöhäistä iänki suhteen, pyysin myös ettei hän puhuisi asiasta kellekään. Hän kutsui kaffelle tammikuun alussa tarkoituksenaan kertoa tästä olemassa olevasta lapsesta, joka on jo yli vuoden ikäinen!! Ei hän saanut kerrottua. Hiukan ihmettelin ku olin näkevinäni jossain vaiheessa niinkuin hän olisi pyyhkinyt kyyneleitä. Sitten ajattelin, että hän avautuu jos on oikeasti jokin hätänä. Luulin siis tapaamisen olevan vain ihan normii kaffeseuraa ja juttelua sisarusten kesken.

Sitten yhtenä iltana puhelin soi ja äitini soittaa. Kertoo tämän asian ja myös sen, että minut oli kutsuttu sinne silloin tätä tietoa kuulemaan. Menin ihan tolaltani ja kysyin jotta ihan oikeastiko vain tätä tietoa varten oli pyydetty käymään.... Aloin itkemään. En ollut äidilleni kertonut meidän hoitosuunnitelmista ja ainakin hän väitti ettei tiennyt niistä. En tiedä mikä on totta ja mikä ei. Ei sillä kuitenkaan ole niin väliä. Ei kukaan muukaan ole tiennyt asiasta ennen tätä kuulemma, mutta en tiedä.

Miksi asia kerrottiin juuri nyt? Miksi en ole saanut olla täti lapselle jo aiemmin? En tunne koko lasta lainkaan vielä ja silti tiedän, että tässä jossain lähellä on pieni jolle oisin voinut saada olla läheinen. Ehkä syy on siinä että nämä vanhemmat eivät ole yhdessä, eivätkä seurustele. Tämä lapsi on "vahinko", ei suunniteltu ainakaan sisareni osalta. Nytkö pitäisi alkaa olemaan täti?

Ystävälleni uskalsin sanoa totuuden ja uskallan sen täälläkin kirjoittaa. En tunne iloa tästä tätitettävästä. Ehkä joskus voin tuntea, mutta miten saada välit toimimaan sisareni kanssa jatkossa. Tällä hetkellä en häntä tahdo tavata. Olen loukkaantunut.

Tiistain mietteitä

Labran jälkeen jäin kaupungille kiertelemään. Vauvamasuja tuli vastaaan joka kulman takana, ainaki tuntui siltä. Onkohan minulla ikinä semmoista pyöreää söpöä, jota voin silittää hellästi. Prkl minuu ärsytti näiden raskaana olevien onnelliset kasvot. Olen kateellinen ja katkera. En tykkää yhtään tästä minästä.

Tyhmänä menin myös jälleen kerran vauvanvaateosastolle katsomaan pieniä suloisia vaatteita. Ostin kyllä 2 paitaa itselle etten mennyt kauppaan noiden suloisuuksien tähden. Ei kait siinä mitään, päivähän oli jo pilalla. Kotiinpäin ajellessa teki pahaa, mutta kyyneleitä ei tullut. Lähinnä vain ahdistava olo jäi päälle. Tulkaa kyyneleet, ne yleensä puhdistaa.

Mistä löytyy hana saada kyyneleet tulemaan. Niinku tänään virtsanäytettä antaessa sain kauan tikistää hana päällä näytteen saamiseksi. ;) Mautonta juu, mutta ei aina voi olla nii tosikko.

Viikonloppu pakettiin

Olen nyt tavaillut tuota epikiriisiä muutaman päivän ja ehkä jotain ymmärtänyt oikein, jotain ehkä väärin. Harmittaa, kun lääkäri on noin hiljainen eikä voi vastaanotolla edes hiukan valottaa asioita.

Diagnoosi oli tuo tavallinen N97.9

Kohdunlimakalvon paksuus oli 5mm(oletan et tätä tarkotti). Kp 31 oli tuolloin. Kuukautiset alkoivat eilen. Todella niukat ja en ole yhtään kipeä ja kumpikaan näistä ei ole tavanomaista. Pääsen kuiten käymään labroissa tiistaina ja helmikuussa menemme kuulemaan vastaukset ja tehdään jatkosuunnitelma. Se seisoo tuossa lapussakin et sillo kuulen :)  Toivottavasti se käynti ois hiukan miellyttävämpi kuin ensimmäinen.

Viikonloppu oli mukava miehen kanssa yhdessä, vaikka pohdimmekin näitä asioita. Toki otimme myös rennosti, katsoimme pari leffaa ja laitoimme hyvää ruokaa. Yksi romahdus tuli, kun mietittiin tuota lääkärin lupaa saada jutella sairaanhoitajan kanssa. Siinä vaiheessa sanoin jo kerran et perutaan koko aika en halua tuonkaltaista syynäystä osakseni. Ajatus kuiten vilahti nopeasti pois mielestä. Aion kysyä syytä tarkemmin seuraavalla tapaamisella, silloin on mieskin tukena mukana.

Malttia tämä vaatii. Odotusta odotuksen jälkeen. Hyvähän se on, että asioista otetaan selvää. Tahti vaan tuntuu olevan itselle liian hidas.

Se koitti arki jo tänne, vaikka sunnuntaissa vielä mennäänkin. Jäin yksin kotiin. Tällä hetkellä kaipaan lasta/lapsia erityisen paljon, tämä on se hetki ku kyyneleet valuu simmuista joka viikko. Haaveilla saa.  Sitä ei kukaan voi kieltää, onneksi.

Postia ja suomennettavaa

Tänää napsahti postilaatikkoon kirje polikäynnistä. Semmonen jossa on tekstistä suurin osa ei ymmärrettävää näin maallikolle. Armoton googlettaminen käyntiin siis.

Paha olo

Aamulla oli eka polikäynti. Menin illalla ajoissa nukkumaan, mutta ei uni tullut oikein ja sainkin vain n.5 tunnin unoset. Ekana aamulla nappasin thyroxin pillerit alas ja puin vaatteet päälle ja menin kolaamaan pihan puhtaaksi. Raikkaassa ilmassa piristyinkin mukavasti. Tähän se mukavuus tältä päivältä loppui.

Tämä lääkäri ei todellakaan ollut mikään ihmisläheinen tai empaattinen jollaista tämmönen herkkä asia vaatii. En saanut mitään tietoja labroista joita oli jo otettu. Hän ei myöskään sanonut yhtään mitään mitä näki, vaikka ultrasi tosi pitkän ajan. Itse olin niin hermostunut etten tajunnut kysyä, olisin odottanut että huomiois tämän ja kertoisi asioista. Spermat on ok, sen muisti kertoa. Heillä oli kova kiire saada mut huoneesta pois. Yritin myös aloittaa juttelua, mutta lääkäri ohitti sen sanomalla "palataan tähän myöhemmin". Vaan jäin ilman vastauksia.

Ihmetystä herättää, että tämä lääkäri haluaa luvan keskustella (psykiatrinen)sairaanhoitajan kanssa, jonka luona käyn keskustelemassa. Soitin tälle hoitajalle ja hän oli ihan ihmeissään et ei tää voi olla näin, aikoi ottaa asiasta selvää. Ei ollut uransa aikana ikinä törmännyt tällaiseen. Ylireagoinko vai onko tämä ihan normaalikäytäntö? Olenhan itse pitänyt jo huolen, että jatkossa saan keskusteluapua tiiviimmin, kerroinkin tämän. En sitä lupaa anna jollei ole normii.

Tässäkin vaiheessa, että ollaan miehen kans yhdessä matkaa taivallettu näin kauan ja koko ajan lasta odotettu/toivottu, vaikka aktiivisesti ei ollakaan koko aikaa yritetty mulle tuli tunne, että ollaan nyt jotenki syynättävänä ollaanko me kelvollisia ihmisiä vanhemmiksi. Oikeastaan tuntuu kuin juuri minua syynättäis nyt erityisen tarkkaan olenko mahdollisesti valmis äidiksi ja hoitoihin. Silti kuka vaan normisti raskaaksi tuleva saa sen tehdä ilman mitää kyselyitä.

Lähdin siis huoneesta aika äimänä. Uusi labralähete ja poliaika lapulla. Ottaa niin päähän, että naama repeää.

Tunnustus

Kiitos Lumi tunnustuksesta!

Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Tässä säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.


Jaan tunnustuksen seuraaville blogeille:


Elsa - Kaikki mulle heti!
Hopeakissa - Se haaveiden taivaan kirkkain tähti
Mrs. Eaves - Viivaton

Osalle on voinut tämä jo tullakin ja ois ollu monta muutakin joita ois voinu listaan laittaa.
En vaa ole mikää atk:n ihmelaps ni näidenki saamisessa tänne oli työmaata :)

Fertility Friend hauska uusi tuttavuus

En kauan ehtinyt syötellä aamulämpöjä tuonne, kun sieltä löyty mahdollinen ovulaatio päivä. Lämpöjen mukaan kp25 ois ollut ovis. Sen verran muistan tuon päivä seutuvilta, että sanoin miehelle tuntuu kuin ois kuukautiset alkamassa jo etuajassa. Semmosta kihelmöintiä tuntui alavatsassa ja joskus nämä tämän kaltaiset ovat olleet paljon rajummatkin. Lieneekö sitten mahollista, että jos ovuloin ni se tapahtui noin myöhään. Noiden tuntemuksien aikana ei ole ikinä tullut testattua, kun olen ajatellut enteilevän menkkoja. Saattaapa hyvinki olla vaan sitäkin. Enpä tee mitään johtopäätöksiä vielä isompia vaan jatkan merkintöjen tekoa ja katsotaan mitä jatkossa tulee. Kiertojen pituus on vaihdellut 24-43 pvään, mutta viimeisimmät 3 ovat olleet 32pvää.

Unihiekat ja jaksaminen hukassa

Unettomuus ja painajaiset ovat kiusaksi tulleet viime päivinä. Muutaman tunnin yöunilla ei meinaa jaksaa. Onneksi olen päivällä saanut tunnin tai pari nukuttua. Inhottavia unia todella. Alitajunta käy läpi unissa kaikenlaista. Herätessä keskellä yötä olo on ahdistunut ja sitten on vain noustava ylös tekemään jotain. Enimmäkseen olen selaillut kauniita kuvia netistä tai kuunnellut musiikkia.

Jostain pitäs myös löytää puhtia tarttua "töihin". En jaksa innostua, kun ei ole pakko. Mieli tahtois, mutta kroppa ei toimi, ei vaikka kuinka yrittäisi pakottaa.

Keskiviikko aamu on aika lähellä. Enää aika ei tunnu kuluvan hitaasti, vaan enemmänki päivä lähestyy uhkaavan nopeasti. Jännitystä on, mutta se on pelkoa jostain.

Pieniä muutoksia

Eilen olin juttelemassa psykiatrisensairaanhoitajan luona. Olen käynyt hänen luonaan jo pidemmän aikaa ja nyt päätettiin lyhentää tapaamisvälejä. Olin ajatellut ehdottaa itse tätä, mutta ei tarvinut hän ehti ensin. Tapaan hänet sitten jo ekan polikäynnin jälkeisellä viikolla. Yleensä väli on ollut kolme-neljä viikkoa, joskus jopa yli kuukauden. Tyytyväinen olen tähän ratkaisuun.

Olen myös alkanut mittaamaan aamulämpöjä. Katsotaan näkyykö niissä yhtikäs mitää ovulaatioon viittaavaa. Muutenhan en huomaa lainkaan tapahtuuko vaiko ei. Eikä testitkään näytä ikinä, että tapahtuis. Kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoista aikaa. Jännitys on edelleen käsinkosketeltavaa ja odottavan aika on todella pitkä. Päivät tuntuu kuluvan aina vaan hitaammin.

Ei minulla mitään kummempaa mielen päällä ole. Mielenkiinnolla seuraan muiden kirjoitteluita. Mukava seurata teidän tarinoidenne jatkumisia kanssasisaret. Eipä taitais mies uskoa, että tällä naisella ei ole mitään kerrottavana... Ehkä tää hiljaisuus mielessä johtuu nyt siitä jännityksen suuruudesta. Toisaalta ihan hyvä näinkin välillä. Hyvä olla välillä jossittelematta ja miettimättä. Sitten ku uutta tietoa saa on jotain mitä käsitellä.

Kiitokseni myös teille, jotka olette alkaneet lukemaan blogiani. Olen iloinen siitä :)

Puhelu polille

Tänä aamuna soitin polille soittoaikana varmistaakseni, että olen varmasti käynyt labrassa oikeaan aikaan. Labralähetteessä kummitteli päiväys 07.01.2013 osan testattavien arvojen kohdalla, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä.

Tämän lisäksi minua vaivasi myös, että onko tämä käynti joka kuitenkin jo maksaa sen hiukan päälle 27 euroa vain sitä varten, että kuulen labrojen tulokset ja gynekologinen tutkimus. Omalääkäri, joka on lähetteen laittanut polille on myös tehny jo tutkimuksen ja ottanu labroja ja laittanut myös miehen siemennesteanalyysiin. Mies on käynyt sen hoitamassa pois aikoja sitten jo viime vuoden puolella.

Olen nimittäin saanut ristiriitaista tietoa, että meidän kaupungin sairaalasssa ei enää tehtäis hoitoja, vaan meidät ohjataan naapurikaupunkiin yliopistolliseen. Tämä nyt ei vieläkään selvinnyt täysin missä vaiheessa siirrytään muualle, mutta tämä gynekologi jolle mulla on aika on näiden asioiden asiantuntija ja on myös nainen (tästä mulle tuli vaa semmone ajatus mieleen et en nyt tapaakaan sitä hassua vanhempaa herraa, jonka luona olen 2007 käynyt.) Tämä nainen työskentelee myös siellä yliopistollisessakin. Joten ei ole vain pikakäynti, näin sanoi vastaanottovirkailija puhelimessa kun hermoilin. Yritänpä sit rauhassa odottaa.

Ihme hermoiluu, mutta ei haluis yhtään enempää pitkittää tätä asiaa... Vielä 12 yötä! :)

Huojentavaa

Olen nyt enemmän surffaillut näil sivuil ja lukenut useamman henkilön lähes koko blogihistorian. Oikeesti mun on nyt helpompi olla, ainakin tällä hetkellä. Mun katkeruus, viha jne. ei olekaan mitenkään epänormaalia. Olen hävennyt niitä tuntemuksia ja todellakaan mun ystävät/kaverit eivät ymmärtäis niitä, jos kertoisin.