En oikein saa mitään kirjotettua, vaikka kyllä mietin asioita ja pohdin niin tekstiksi asti en niitä ajatuksia saa laitettua. En ainakaan kovin järkevästi. Monta aloitusta olen poistanut.
Ennen ens viikon poliaikaa on edessä useampi tutkimus. Munuaisten toimintaa tutkitaan, sydänfilmi otetaan ja verenpaineen seurantalaitekin asennetaan vuorokaudeksi. Näistä asioista olen menossa sisätautilääkärin vastaanotolle helmikuun lopulla. Nyt sain vasta ajat näihin, olen jo aiemmin pyytänyt. Hyvin nopeasti järjestyi onneksi.
Myös jo lapsena diagnosoitu verenhyytymishäiriö on nyt tutkinnan alla. Minulta on viimeksi yläasteiässä tarkistettu sen tila ja eri paikkakunnalla. Emme saaneet nykyiselle paikkakunnalle mitään kunnollisia tietoja näistä tuloksista. Mitään ongelmia ei ole sairauden suhteen ollut, mutta mahdollista raskautta ajatellen asia pitää selvittää.
Olen "positiivinen" itseni ja pelkään näistä jotain ikävää löytyvän.
Mies on ihana ja hänellä toivo selvästikin elää enemmän kuin minulla. Kävimme kirpparilla ja ihailin siellä vanhaa punaista puista kelkkaa. Hän sanoi, että tekee itse sellaisen jotta saan lasta vetää siinä pitkin pihaa. Ehkä voisi yrittää päästä pessimistisestä asenteestaan hiukan eroon, mutta vuodet ovat muokanneet minusta tällaisen naisen. Nainen, joka pelkää pahinta. Sellainen olen.
Toisen positiivinen asenne kuiten auttaa asiaa. Mitä tästä tulisikaan ilman ihanan mieheni tukea ja turvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti