Olen nyt tavaillut tuota epikiriisiä muutaman päivän ja ehkä jotain ymmärtänyt oikein, jotain ehkä väärin. Harmittaa, kun lääkäri on noin hiljainen eikä voi vastaanotolla edes hiukan valottaa asioita.
Diagnoosi oli tuo tavallinen N97.9
Kohdunlimakalvon paksuus oli 5mm(oletan et tätä tarkotti). Kp 31 oli tuolloin. Kuukautiset alkoivat eilen. Todella niukat ja en ole yhtään kipeä ja kumpikaan näistä ei ole tavanomaista. Pääsen kuiten käymään labroissa tiistaina ja helmikuussa menemme kuulemaan vastaukset ja tehdään jatkosuunnitelma. Se seisoo tuossa lapussakin et sillo kuulen :) Toivottavasti se käynti ois hiukan miellyttävämpi kuin ensimmäinen.
Viikonloppu oli mukava miehen kanssa yhdessä, vaikka pohdimmekin näitä asioita. Toki otimme myös rennosti, katsoimme pari leffaa ja laitoimme hyvää ruokaa. Yksi romahdus tuli, kun mietittiin tuota lääkärin lupaa saada jutella sairaanhoitajan kanssa. Siinä vaiheessa sanoin jo kerran et perutaan koko aika en halua tuonkaltaista syynäystä osakseni. Ajatus kuiten vilahti nopeasti pois mielestä. Aion kysyä syytä tarkemmin seuraavalla tapaamisella, silloin on mieskin tukena mukana.
Malttia tämä vaatii. Odotusta odotuksen jälkeen. Hyvähän se on, että asioista otetaan selvää. Tahti vaan tuntuu olevan itselle liian hidas.
Se koitti arki jo tänne, vaikka sunnuntaissa vielä mennäänkin. Jäin yksin kotiin. Tällä hetkellä kaipaan lasta/lapsia erityisen paljon, tämä on se hetki ku kyyneleet valuu simmuista joka viikko. Haaveilla saa. Sitä ei kukaan voi kieltää, onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti