Kaveripiirissä isolla osalla nuorimmat lapset alkavat olemaan jo teinejä. En kuulu siihen porukkaan. En liioin tunne mitään yhteenkuuluvuutta pienten lasten äitien tai raskaana olevien kanssa, niitäkin on muutama. Tunnen itseni kiusaantuneeksi heidän seurassaan ja suru valtaa mielen hyvin usein. Niin moni asia muistuttaa siitä mitä kaipaan ja mistä unelmoin. Haluaisin myös olla äiti.
Minne sitten kuulun? Täällä vain leijun haavemaailmassani kuulumatta mihinkään. Ahdistaa.
Itsekin tunnen itseni kovin ulkopuoliseksi. Olen ystävistäni ainoa, jolla ei ole lapsia. Tässä monet vauvakutsut läpikäyneenä toivon, että sellaisia ei olisi koskaan keksitty. Ne, jos mitkä vetävät viivan lapsettoman ja lapsellisen välille. Yhtä kärsimystähän sellaiset kutsut on meille :( Joo, pitäisi iloita muiden puolesta. Mutta kuka järjestäisi meille kutsut, jossa voitaisiin avautua lapsettomuudesta, vertailla ovulaatiotestejä ja lääkkeitä?
VastaaPoista