Täällä myllertää tunteet todella reippaasti. Tässä viikossa on ollut vähemmän niitä päiviä etten ois pimahtanut tai parkunut. Mies on ollut kovilla. Mitä ihmeellisemmät asiat ottavat päähän tai itkettää.
Aika kuluu valtavan hitaasti, en millään jaksaisi odottaa testipäivää. Pelottaa ihan kamalasti, että saan taas vain yhden viivan, mutta silti haluan jo tietää miten nyt käy. Itsestä tuntuu, että turhaan elättelen toiveita. Mitään oireita ei ole ilmaantunut, ei niin mitään. Silti tulen putoamaan korkealta, pettymys tulee musertamaan minut jälleen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti