Niinhän siinä kävi, että mitään uusinta raskaustestiä ei tarvittu. Kuukautiset alkoivat eilen, tosin ihmettelen miks meni noinki pitkään, kun Terolutteja käyttäessä ovat alkaneet nopeammin viimeisen pillerin jälkeen.
Olo ei ole mitenkään kauhean musertunut ja surullinen, en oikeastaan kovinkaan paljon laittanut uskoa onnistumiseen ilman ovulaationinduktiota. Miksi se ilman onnistuisi, kun ei onnistu sen avullakaan. Kyllä itkin eilen aamulla jonkun aikaa, mutta en mitään kauheeta romahdusta kokenut kuten epäonnistuneiden inseminaatioiden jälkeen. Tietysti se tuntuu pahalta, kun sitä lasta niin kovasti toivoo elämäänsä.
Onko mun pakko jatkaa ja jaksaa, kun en näe valoa tän tunnelin päässä yhtään? Tämän kysymyksen esitin miehelleni eilen kahvipöydässä. Olen menettänyt täysin luottoni hoitoihin ja onnistumiseen en usko lainkaan. Tosi inhottava tilanne. Siinä juteltuamme sovimme kuitenkin, että koitan jaksaa vielä ja pakkohan mun on.
Oon kanssa miettinyt samaa. Ite ei usko enää ollenkaan, että mua on tarkoitettu tuomaan lasta tähän maailmaan. Ainoa mikä auttaa yrittämään on kai tuo miehen usko siihen, että hoidot voisivat tepsiä. Pelottaa vain niin vietävästi, että vuoden päästä joudun sanomaan miehelle, että "mitä minä sanoin"...
VastaaPoistaNiin turhauttavaa. Mutta lohduta sinäkin itseäsi sillä, että et ole yksin. Mua se on auttanut niin kovin paljon. Te muut siellä. Meille tämä on se ainoa tapa yrittää tehdä oma jälkeläinen. Meille tämä on ihan normaalia?
Voimarutistus!
Kiitos Peikkomagneetti kovasti! <3
PoistaMä niin pelkäsin kirjottaa tuota tänne.