Vuoden alusta asti olen odottanut saavani plussaa, mut en ole edes testaamaan päässyt, kun toive on kuukautisien muodossa murskautunut. Olen jaksanut uskoa et ihmeitä tapahtuu, mutta nykyään muiden ihmisten kertomat ihmeraskaantumistarinat vain ärsyttää enimmäkseen.Välillä olen jopa antanut periksi ja ajatellu että antaa olla en jaksa enää. Sitten olen kuitenkin saanut itseni koottua, ajatellut et toivoa on vielä. Niinhän sitä onkin. Ollaan aloittamassa lapsettomuustutkimukset tammikuussa uudestaan, oikeastaan joitain alustavia tutkimuksia on jo tehtykin. Edellisistä 2007 tehdyistä on liian kauan aikaa ja onha tilanne voinut muuttuakin noista ajoista. Minuu pelottaa. Minuu pelottaa, et on tullut jotain vakavampia ongelmia, pelottaa et aika loppuu kesken. Eniten pelottaa se ettei minusta ikinä tule äitiä.
Tämä Joulu on ollut erityisen raskas. En halunnut lähteä kotoa minnekään. Meidän Joulu on sitä, että ollaan kaksin kotona. Ovat olleet sitä jo monen monta vuotta. On meillä lemmikkejä, mutta ne eivät ole meille mitään lapsenkorvikkeita vaikkakin tärkeitä ja rakkaita ovat. Joulumieli on välillä piipahtanut mökissä ja harmittaakin etten ole täysillä pystynyt nauttimaan siitä et mieheni sai pitkän joululoman.
Olin ajatellut et tämä olisi viimeinen Joulu ku oltaisiin kaksin et sisälläni kasvaisi meidän tuleva lapsi, mutta näin ei käynyt. Sylini on tyhjä, minä olen tyhjä. Kaipaus äitiydestä on niin kova et aion jatkaa, minun on pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti