Eilinen päivä meni mielialanvaihteluiden merkeissä. Se ei nyt ole mikään uutinen sinänsä, tämmönen olen. Mun stressinsietokyky on olematon. Ei ole aina ollut, mutta nykyään on. Aamulla oli hyvä olo. Nautin rauhassa aamupalan, olin jopa saanut nukuttua hyvät yöunet. Kuitenkin FB:ssa yks asia sai mut ärsyyntymään, ei ois pitäny ja harmittaa tosi paljon. Suunnitellusti kävin silti hoitamassa asiat kaupungilla ja palasin tyytyväisenä kotiin 2 alennuksesta löytynyttä porokoristetta mukanani. Ai nii, ehdin kotimatkalla kilahtaa myös tienpäällä eräälle autoilijalle... Tällöin mulla oli jo olo et ilta ei tule olemaan helppo.
Iso osa tuosta eilisestä tuuliviireilystä johtuupi varmaan siitä et jäin yksin miehen joululoman jälkeen. Sen verran voin kertoa et avopuoliso tekee sellaista työtä jossa joutuu olemaan paljon poissa kotoa(viikonloput kotona). Haluan kirjoittaa tätä blogia anonyyminä, mutta jos joku minut täältä tunnistaa toivon ettei tätä pyydetä kaikkia lukemaan, jotka ovat tuttujani. En ole kellekään tämän blogin osoitetta antanut ihan tarkotuksella ettei tätä kävisi lukemassa ne joiden kanssa olen jo muutenkin tekemisissä ja jutellaan ihan livenäkin.
Näinpä mulle iski hirveä ahdistuneisuus alkuillasta jo. Se tulee rajumpana aina, kun toinen on ollut pitemmän aikaa vapailla. Ei tullut siis yllätyksenä. Esim. pitkän kesäloman jälkeinen tottuminen on tosi vaikeaa alkuun. Periaatteessa mun pitäisi olla tottunut tähän, koska tämä on joka viikkoista lähes, ollut vuosia. Tottakai on vapaaviikkoja välissä, ei hän sentään viikosta toiseen töissä ole. Tässä voisi olla myöskin yks syy siihen miksi en ole raskaaksi tullut. Me ollaan yksinkertasesti toistemme seurassa liian vähän ja vaikka sitä vaakamamboilua satutaan harrastamaankin sillo ku on mahollisuus ei aika ole sattunut ikinä olemaan oikea. Tosin en usko tuohon aiempien tutkimusten löydöksien perusteella. En vain yksinkertasesti voi tulla luomusti raskaaksi. Vuosiakin on menny se 8 jo melkein.
Tämä elämä on yhtä stressiä. Elä siinä sitten. Eikä tästäkään nyt saa mitään tolkkua ku ajatukset poukkoilee miten sattuu. Ehkä tästä kuiten selviää miten sekoa tää elo on. Kiitos, jos jaksoit lukea.
Tähän pitää vielä lisätä et tekstiviestien vaihto ihanan ystävän kanssa sai mut rauhottumaan hiukan, onneks hän on olemassa. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti